UM:n tulevaisuusselvitys tuntee Naton muttei ulkosuomalaisia
Jos Ulkoministeriön tulevaisuuskatsauksessa ei olisi ollut sanaa Nato, ei koko katsauksesta tietäisi kukaan mitään. Korkeintaan kysyttäisiin, onko UM niin suomettunut, ettei uskalla laittaa paperille tätä pahaa sanaa.
Selväksi tuli siis, ettei UM ole suomettunut, korkeintaan sitä on ulkoministeri. Ja että Nato on nyt median lemmikki. Melkein kaikki päivälehtien päätoimittajat kannattavat Suomen jäsenyyttä ja Nato pysyy otsikoissa. Aina heiluu jossakin joku leimakirves. Samalla pintaa raapaisten vaikutetaan poliittisiin päättäjiin, mutta suureen kansaan vähemmän. Kansan muisti on pitempi kuin 60-luvun lopulla syntyneen pääministerin, jonka mieleen nykyinen Nato-keskustelu tuo 70-luvun. Ehkä Suomen ulkopolitiikan aktiivisimmat vuodet jäivät ala-asteilla joidenkin tärkeämpien asioiden katveeseen.
Minä ihmettelenkin Nato-kannattajille sitä, kuinka kevyesti Suomen ulkopolitiikan pitkä linja halutaan työntää sivuun. Kuitenkin keskeisimpiin kuuluva perusasia on entisellään, eurooppalainenkin Suomi on edelleen siellä, missä se Paasikiven ajan kartoissa oli, ei missään ytimessä. Eikä vanhasuomalainen suomettuneisuus ollut pelkkää nyökyttelyä. Sortovuodet ja talvisota käykööt esimerkeistä siitä, että kansallinen etu tunnistettiin kaikissa oloissa. Toinen asia, joka on unohdettu, on ulkopoliittinen yksimielisyys. Sekin on kivijalkaa: ulkomailla täytyy tietää, mikä on Suomen linja.
UM:n tulevaisuuskatsaus silti ansaitsee arvon ja asiallisen käsittelyn. Siinä on paljon Natoa tärkeämpää näkemystä. Siksi minusta asiakirjassa Natoa paljon dramaattisempaa on se, ettei siellä sanallakaan mainita ulkosuomalaisia. Ei, vaikka selvityksessä puhutaan verkostoista , yhteistyöstä kansalaisjärjestöjen kanssa ja yksilöt huomioivasta ulkopolitiikasta.
Ulkosuomalaisiksi lasketaan noin 1.400.000 ihmistä maailmalla. Melkein puolet on Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Australiakin on tärkeä alue tältä kannalta. Euroopassa Saksa on perinteinen muuttokohde. Ja tietenkin Ruotsi, mutta Ruotsin suomalaisten asiat ovat Ruotsin valtion politiikkaa. Parin viime vuosikymmenen aikana ulkosuomalaisuus on siten muuttunut, että yhä enemmän mennään ulkomaille opiskelemaan tai töihin ja ajatellaan aikanaan palata takaisin. Samalla Euroopan merkitys muuttoalueena on noussut. Noin 250.000 ulkosuomalaista on äänioikeutettuja Suomessa, melkein vaalipiiri siis.
Kaikkiaan ulkosuomalaiset ovat mahtava voimavara. Joukossa on monenlaisia ihmisiä. Työmiehiä, tutkijoita, taiteilijoita, yrittäjiä. Todellinen team Finland. Väärin on, ettei ulkosuomalaisten potentiaalia erikseen huomata UM:n tulevaisuuskatsauksessa. Mutta ihan uutta se ei ole. Konkreettisiakin esimerkkejä siitä, miten virkakoneisto unohtaa ulkosuomalaiset, löytyy. Yksi on äänioikeuden käyttö. Ulkosuomalaisparlamentti on jo 90-luvulla esittänyt kirjeäänestyksen käyttöön ottoa helpottamaan äänioikeuden käyttöä. Ainakin kolme oikeusministeriä on nyökytellyt ehdotukselle positiivisesti, mutta oikeusministeriön virkakoneistossa asia on siirretty aina mappiin ö. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kirjeäänestys on käytössä kaikissa muissa pohjoismaissa, Baltian maissa, melkein kaikissa EU-maissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassakin. Aina vaalien yhteydessä meilläkin äänioikeutetuille ulkosuomalaisille lähetetään kirjallinen muistutus äänioikeudesta. Kai siihen kuoreen äänestyslippukin mahtuisi.
Mutta siis ei kun ei. Ei se siis kai ihme ole, ellei UM:nkään perustavan tärkeässä selvityksessä tunnisteta ulkosuomalaisia mahdollisuutena.
Ulkosuomalaisten asioista Suomessa huolehtii suurelta osin Suomi-Seura, joka on perustettu jo vuonna 1927. Tärkein tehtävä on pitää yllä ulkosuomalaisten kulttuurista yhteyttä kotimaahan. Samalla heille pyritään antamaan paikkansa pitävä kuva Suomen tapahtumista. Se on aika paljon Suomi-Seuraan kuuluvien yhteisöjen vastuulla. Erityisesti Yleisradio on systemaattisesti vähentänyt ulkosuomalaisille kohdistettua palveluaan. Suomi-Seuran peruspalveluun kuuluu neuvonta maasta ja maahan muuttajille. Seuralla on myös satojen vapaaehtoisten tukihenkilöverkosto ulkomailla. Seuran siipien suojasta järjestellään myös ulkosuomalaisparlamentin toimintaa. Se on tärkein ulkosuomalaisten edunvalvontapaikka. Siellä kootaan parin vuoden välein ulkosuomalaisten esitykset ja toiveet asiakirjaksi, joka luovutetaan pääministerille.
Suomi-Seura valitsee vuosittain vuoden ulkosuomalaisen. Tänä vuonna tittelin sai Bonita Pietilä, toisen polven ulkosuomalainen. Hän on suositun televisiosarjan Simpsonit tuottaja. Varmaan pitäisi seuraavaksi valita Homer Simpson pistämään ulkosuomalaisten asiat Suomessa kuntoon, elleivät poliitikot siihen virkakoneiston puristuksessa kykene. Hänessä näkyy kyllä suomalainen perimä: kaikkien töppäilyjen jälkeen seilataan kuin seilataankin lopulta hyvissä merkeissä satamaan.
Venäjälle ulkovenäläiset ovat todella mahtava ja myös käytetty resurssi. Oletan blogin kuitenkin viittaavan hieman rakentavampaan ajatteluun Suomen osalta.
Suomelle ulkomailla asuvat suomalaiset ovat aivan liian usein ”nobody”. Tosin jotkut heistä, kuten Bonita Pietila huomataan Matt Groening’in kuuluisan piirrossarjan myötä. Meille kun kuuluisuus tai nimekkyys on tärkeätä. Vähemmän tunnetut ja näkyvät, mutta substanssipitoiset esim. tiede-/ taidealojen osaajat jäävät usein katveeseen. Kyse taitaa olla tavastamme katsoa maailmaa?
Siirtolaisuus tai aivovuoto ei vielä ole noussut agendan yläpäähän, sillä muutenhan meillä osattaisiin jo toimia asiassa eikä syöttää väkeä vain ns. kortistoon. Olemme huonoja rekrytoimaan
Suomalaisperäisiä professoreita on esim. Yhdysvalloissa jo ns. pilvin pimein Harvardista, MIT:stä tai UIUC:sta jne. alkaen. Taidealan toimijoita löytyy New Yorkista keskilännen kautta Seattleen. Liike-elämäkin on ottanut omansa.
Ulkosuomalaiset eivät tarvitsee holhoojia. Kyllä he osaavat itse hoitaa asioitaan. Suomi sen sijaan tarvitsisi monesti ulkosuomalaisten osaamista ja kokemuksia, mitä kannattaisi huomioida, kun ulkosuomalainen palaa kotimaahan tai on kiinnostunut Suomesta. Hän on potentiaalinen resurssi.
UM-mietinnön NATO-lausuma voidaan haluttaessa nähdä osana ”ulkopolitiikkamme pitkän linjan” kehitystä. Kyse on realiteetista, joka otetaan avoimesti huomioon, jottei keskustelua varten tarvitse koplata mukaan esim. Ruotsin kantaa tai kysymystä, saako asiasta keskustella vai ei. Tai vain yksinkertaisesti huitaista vanhalla tylsistyneellä leimakirveellä.
Ilmoita asiaton viesti