Pelkkä pamfletti
Seppo Konttisen kirja Salainen pankkituki on hyvä avaus pamflettisarjalle, alansa tyypillinen edustaja: syyllistävä ja asenteellinen, yksisilmäinen ja mustavalkoinen, hyvän puolella pahaa vastaan. Mutta visio siitä puuttuu.
Konttisen paha on presidentti Mauno Koivisto renkeineen: Harri Holkeri ja Esko Aho. Pankit ja pankinjohtajat. Herrat yleensä, joukossa joku nainenkin. He synnyttivät laman, pankkikriisin ja pankkituen, jonka ylivelkaantuneet veronmaksajat saivat maksaa.
Totta olikin, että rahamarkkinoiden vapauttaminen riistäytyi hallinnasta ja hallitusta rakennemuutoksesta tuli huono vitsi. Totta on sekin, että presidentti Koivisto ohjasti laman hallintaa enemmän kuin presidentin rooliin kuuluisi. Erityisesti tämän päivän keskustelu presidentin roolista on aivan muusta maailmasta kuin se maailma, jossa elettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Pamflettia ei olisi syntynyt, jos aikaa ja taustaa olisi alettu ymmärtää.
Sankareita Konttisen kirjassa ei juuri ole, mutta syyttömiä uhreja kyllä. Totta on sekin, että pankit työnsivät vastuita esimerkiksi ulkomaisista lainoista velallisten kontolle ja että monet ajautuivat loppuiäkseen mahdottomaan asemaan. Mutta totta on sekin, että jotakin tekemistä velkaantuneilla itselläänkin taakkansa kanssa oli. Ehkä jotkut KOP:n uskolliset osakkaat, mm. pankin valvojat, lähestulkoon pakotettiin merkitsemään lainrahalla kansallistalkoissa osakkeita, mutta yleensä velkaantumiseen ajoi toiveuni nopeasta rikastumisesta.
Pamfletin luonteeseen kuuluu, että näkökenttä on kapea. Pohjaa putoaisi todistelulta, jos muistettaisiin, että lama kuitenkin saatiin hallintaan ja että työttömyys on tänään taittunut, inflaatio hallinnassa ja taloudellinen kasvu taittuneenakin hyvää luokkaa. Muistuttaa ei myöskään sovi, että Suomen ongelmien taustalla oli maailman muutos, johon loppujen lopuksi Suomi sopeutui hyvin.
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi kustantajat tuovat taas markkinoille pamflettikirjallisuuden. 1960-luvulla se syntyi uusvasemmistolaisesta herätyksestä, jolle markkinoita loi poliittinen muutos, vasemmistoenemmistöisen eduskunnan ja kansanrintamahallituksen synty. 1990-luvulla lamanjälkeisessä maailmassa pilkahti liberalistinen ajattelu pamfletissa Ultimatun isänmaalle, mutta nuorsuomalainen liike kuihtui koko poliittisen kentän siirtyessä samaan suuntaan. Konttinen haikailee enemmän vanhan kuin uuden perään, mutta tuskin siitä on Suomen suunnaksi. Visioksi tästä pamfletista ei ole, nykyaika on vain viitteenä mukana.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
.
Ja tehtiin kanssa; huijarit armahdettiin - pitäähän ymmarttää ettei joku Lattula voi olla vastuussa hommistaan oikeasti. Rippikoulupohjalta.
Viesti oli selvä - viekää siemenperunatkin - kyllä me ymmärrämme. Ja vietiin kanssa. Vieläkin haeskellaan veroparatiiseista.
Se, että lama saatiin hallintaan ei mitenkään vähennä presidentti Koiviston ja hänen kasaamansa Holkerin hallituksen vastuuta. He ajoivat maan lamaan, jollaiseen ei toisen maailmansodan jälkeen ole mikään länsimaa ajautunut. Siinä on vähintään kylliksi pohjaa pamfletille, ottamatta kantaa Seppo Konttisen kirjaan, jota en ole lukenut.
Tietenkin tilanne oli vaikea, kun markkinat oli vapautettava ja inflaatio oli perinteisesti ollut suuri. Myös ay-liikkeen vastuuttomuus ja Neuvostoliiton hajoaminen loivat epävarmuutta työnantajille ja vientiyrityksille. Tehdyt virheet olivat kuitenkin järkyttävän pahoja. Itse asiassa on vaikea kuvitella, miten asiat olisi ollut mahdollista hoitaa vielä huonommin yhdellä hallituskaudella( kyseessä siis Holkerin hallitus 1987-1991). Koivisto on myös osavastuussa Suomen pankin politiikasta. Se nimittäin toimi juuri Koiviston ohjeiden mukaan. Pankin ex-johtaja talousmies-Koivistoa ei haluttu/uskallettu vastustaa.
Lamaan johtaneita hallituksen ja Suomen pankin virheitä olivat muun muassa:
-Rahamarkkinoiden liian nopea ja yht´äkkinen vapauttaminen. Johti talouden ylikuumenemiseen, kun kiireessä ei oltu ehditty luomaan pelisääntöjä vapaan talouden vaatimuksiin. Sinänsä sääntelytaloudesta luopuminen oli jollain aikavälillä välttämätöntä.
-Revalvointi tilanteessa, jossa vaihtotase oli pahasti pakkasella. Tämän jälkeen noudatetulle vahvan markan politiikalle ei ollut järkisyitä. Se johti vientiyritykset valtaviin ongelmiin.
-Valuuttalainojen vapauttaminen aikana, jolloin Suomen markka oli rankasti yliarvostettu. Välttämätön devalvaatio johti erityisesti valuuttalainoja ottaneet yritykset vaikeuksiin.
Jarmo Virmavirralla ei siis ole syytä väheksyä 1990-luvun laman kamaluutta ja tehtyjen virheiden typeryyttä.
Jospa Kokoomuksessa uskallettaisiin jo raottaa oman jäteastian kantta laman syistä?
on jäänyt minulle suureksi mysteeriksi. Oli jo hyvissä ajoin selvää, että vahvaan markkaan ei ulkomailla oikein luotettu. Se näkyi mm suurena korkoerona kotimaisen ja valuuttamääräisen lainan välillä.
Koska korkoero oli suuri, yritysten oli edullista ottaa ennen devalvaatiota halvempaa valuuttalainaa. Uskottiin viime hetkeen asti, että hallitus pysyy kannassaan markan vakaudesta.
Korkea korkotaso suhteessa yleisen taloudellisen tilanteen kehitykseen pudotti mm asuntojen arvoja. Lisäksi pahimmillaan asuntoja tuli kapeille markkinoille aivan liikaa, joka johti markkinahinnan dramaattiseen laskuun eikä vastannut enää asuntojen "todellista" arvoa. Esimerkiksi verrattuna uustuotantoon.
Tällä hetkellä USA:n merkittävien koronlaskujen voi nähdä myös käänteisenä Suomen 90 -luvun alun kehitykseen: sekä talouksien että pankkien tilannetta ainakin tilapäisesti helpotetaan deflaatiokierteen katkaisemisella.
Meinaan Sauli Niistö joka pelasti Suomen! Ja Suomen kansa muistaa tämän.
Roistoja on paljon mm. Pula-Aho, Liikanen, Buntta Wahlroos, Koivisto, ylipäätänsä punamulta-hallitukset.
Porvarihallitusten tragedia on siinä että niitä on johtanut kepu, tuo iltalypsäjäpuolue. Jos Kokoomus johtaisi niin Isänmaa voisi paremmin.
Voisi todeta, etteivät puheenjohtajat Pertti Salolainen (1991-1994), Sauli Niinistö (1994-2001) olleet sankareita. Salolaisen kunniaksi on sanottava, että häntä vastusti myös puoluesihteeri Pekka Kivelä, joten Salolaisella siinäkin tapauksessa, että hänellä olisi ollut omaa tahtoa, ei olisi ollut liian kilttinä miehenä riittävästi voimaa.
Ahon porvarihallituksen aikana Kokoomus kiristi Keskustan EMU:un uhkaamalla sinipunahallituksella ja maatalousneuvottelujen turmelemisella.
Mutta saahan sitä tietysti Kokoomus-uskovaisena uskoa kaiken mitä Niinistön pressanvaaliteltoilla valehdeltiin Niinistön sankarteoista!
HAHAHAHAHA! :))))
Harri Holkerin (kok) rakennemuutoshallitus on täräyttänyt Suomen itsenäisyyden ajan hallitusten pohjanoteerauksen.
Sauli Niinistö on fiksuin tuolla sektorilla virkaa tekevä poliitikko. Meitä on monia, jotka todella arvostavat häntä ja hänen mielipiteitään, joita hän ei todellakaan tyrkytä kenellekään.
Hän vaan joskus harvoin ottaa kantaa asioihin, mutta ei tee
niistä sen kummempia kynnyskysymyksiä.
Voin sanoa ihan suoraan, että ihailen häntä ja hänen ominaisuuksiaan. Myös mieheni kuuluu tähän joukkoon.
Hän ei todellakaan ole mikään tavallinen "taatelin tallaaja" vaan eritäin fiksu, ajatteleva ja karismaattinen henkilö.
Hänen kaltaisiaan ei Suomesta löydy tällä hetkellä yhtäkään, ainakaan poliittiista piireistä.
Että naurapa sinä "Demagogi" siellä vaan ihan yksikseen partaasi, jos sellainen löytyy...partahan ei pahoille kasva...!
-EP-
Lamasta, alkoi uusi kausi. Ahon hallituksen ja VVM:n 1993 laatima talouspolitiikka EU:n yhtenäisvaluuttaan tähtäävä 4 prosentin kasvupolitiikka, jota on sitkeästi noudatettu näihin päiviin saakka.
Kyseessähän on Euron vakautussopimus.
Lipposelle tuo talouspolitiikka annettiin Ahon hallituksesta kultaisella tarjoittimella. Iiro Viinasen jälkeen Suomessa ei ole ollut yhtään oikeaa valtiovarainministeriä, jonka olisi pitänyt muuta tehdä, kuin kirjoittaa nimi alle ja antaa VVM:n Sailaksen laatia budjetin.
Laman alun aikaan alkoi myös työpaikoilla politiikka, missä häikäilemättömästi alettiin pitämään kiinni tiukasti omasta tuolista eikä uutta sukupolvea siedetty työpaikoilla. Vanhat pikkupomot vetivät eläkkeelle asti tiukasti pe*settään tuolissa kiinni pitäen ja seuraavasta sukupolvesta opetettiin kaljaa kittaava työkkärijengi.
Suomen KANSALLINEN HÄPEÄ on Holkerin hallituksen aika ja Ahon hallituksen ensimmäinen vuosi ennen kuin korjaustoimiin päästiin!
Ahon hallituskin olisi saanut enemmän ja nopeammin aikaan, jos SAK ei HALLITUKSEN VASTAISILLA TOIMILLA olisi syventänyt lamaa.
Pamfletit ovat tarpeellisia siksi, koska tiedot on päätetty salata. Salaliittoteoriat ja perusteeton aihetodistelu on välttämätöntä silloin, kun todisteet on päätetty salata.
Mauno Koiviston vahvan markan politiikan ansioista Suomen kansantulo laski enemmän kuin ensimmäisen maailmansodan lopulla, sisällissodan aikana tai talvi- ja jatkosotien aikana.
Koiviston politiikka on verrattavissa 1867-1868 suuriin nälkävuosiin kansantulon laskun osalta.
http://clusty.com/search?input-form=clusty-simple&v%3Asources=webplus&qu...
Virmavirta käyttää taitavasti olkinukke-taktiikkaa. Puolustelemalla jo ennakkoon Mauno Koiviston tekoja, saadaan haluttu palaute eli julkaistua pamflettia puolustava kansalaismielipide.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
Näin ollen ei luovuta suomettarelaisesta lojaalisuudesta esivallalle, mutta tarjotaan detonaattori nuorsuomalaiselle kritiikille.
Iiro Viinanen ei ollu oikea valtiovarainministeri, vaan konetekniikan diplomi-insinööri, jonka oli ryhdyttävä Raimo Sailaksen mannekiiniksi ja poliittiseksi kilveksi sekä puolustettava SDP:n päättämää EMU-linjaa.
Pohjolassa valtiovarainministeriytensä jälkeen Iiro Viinanen ryhtyi Pirkko Alitalon mannekiiniksi ja yritti lahjoittaa Keskinäisen vakuutusyhtiö Suomen vakuutuksenottajien varallisuuden nimellisellä hinnalla ruotsalaiselle skandaalivakuutusyhtiölle Skandialle.
Tekniikankin mieheksi Viinanenkin oli vähässä uskollinen holkeri, joita Kokoomuksessa on monia.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/panorama/4476634.stm
(Suomen osuus 3/4 ohjelman kohdalla)
Ahon hallituksen sankariteot BBC:n ohjelman mukaan ovat eurooppalaisessa kontekstissä kiistattomat.
(Siitä ei tosin puhuta, miten SAK sitten kiristi Lipposen I hallitusta EMU-puskureilla).
Kirjaa, joka ei varsinaisesti tuo esille mitään uutta menneistä tapahtumista, on varsin helppo pitää näköalattomana myös nyt meneillään olevan kehityksen suhteen. Henkilöhistorian suppeasta näkökulmasta tällaista kirjoitusta voi nimittää vaikka pamfletiksi.
Kohtalon ivaa se on ollut, että tapahtumiin vaikuttaneet henkilöt tarkoittivat toimenpiteillään hyvää, mutta niistä koituikin paljon pahaa erilaisten sivuvaikutusten takia. Syyksi on osoitettu talouspolitiikan ja finanssipolitiikan sotkeutuminen toisiinsa vaikeasti selvitettävällä tavalla. Selvitystoimet johtivat meidän oloissamme jättiläismäiseen tulonsiirtoon veronmaksajilta yleensä ja sijoittajilta sekä velallisilta erityisesti, pulaan joutuneille pankeille näille koituneiden taikka niitä uhkaamassa olleiden tappioiden kattamiseen.
Sattuvasti on sanottu, että finanssialan hevonen valjastettiin pää edellä talouspolitiikan rattaiden eteen, jolloin se söi kuormasta ja talous kulki vain taaksepäin. Pankkeja ei kuitenkaan voitu pelastaa. Mutta tallettajien rahoja kumminkin. Sijoitustalkoisiin osallistuneille kävi siis huonommin. Ja pankkivelallisia syöstiin turmioon.
Virmavirta on oikeassa, kun hän toteaa, että nyt ei olla tekemisissä tällaisten olosuhteiden kanssa.
Ruotsalaisesta silloin lähes roskapankkiin verrattavasta Nordea pankista tuli kaatuvien suomalaisten rahalaitosten yksi manttelinperijä. Ja nyt Wahlroos on kokoamassa Nordeaa omaan pankkiryhmittymäänsä. Valtio ei nyt ole sotkenut talouspolitiikkaan finanssien ohjailua. Mutta yhteiskunnassa esiintyy yhä voimistuva vaatimus, että näin pitäisi ryhtyä tekemään.
"Kohtalon ivaa se on ollut, että tapahtumiin vaikuttaneet henkilöt tarkoittivat toimenpiteillään hyvää, mutta niistä koituikin paljon pahaa erilaisten sivuvaikutusten takia."
Asianomaiset eivät tarkoittaneet tehokkaasti yhteiskunnallista hyvää, vaan pelkäsivät demokratian räjähtävän silmille niin kuin kehitysmaissa.
Rakenteiden säilyttämisen takana on hyvinvointipolitiikka, keskitetty tulopolitiikka ja valtiovarainministeriön EMU-linja.
Valtion tuella omistajia vaihtamatta taattiin toimeenpanorakenteen jatkuvuus ja samalla 200 000 ylimääräistä työtöntä sekä 200 000 000 000 markkaa ylimääräistä valtionvelkaa.
Norjassa ei toimittu näin.
"Valtio ei nyt ole sotkenut talouspolitiikkaan finanssien ohjailua. Mutta yhteiskunnassa esiintyy yhä voimistuva vaatimus, että näin pitäisi ryhtyä tekemään."
Valtio on menettänyt ohjauskykynsä. Se ei pakota kuntia kaavoittamaan tehokkaasti eikä se kiinteistöverota kiinteistökuppaa pois.
Tämä on Kokoomuksen vaatimus sievoiset vuokratulot tuottavasta asuntopolitiikattomasta asuntopolitiikasta.
Kartellioloissa loistalous kehittyy aivan itsestään - ei yllätyksenä, mutta kyllä pyytämättä.
Jälkiviisaus se on imelin viisauden laji. Sellaisia etukäteen viisaita, jotka olisivat uskoneet Neuvostoliiton romahdukseen ei Suomesta löytynyt vielä 1980-luvun lopussakaan. Kukaan suomalainen oli tuskin syyllinen tuohon romahdukseen, joten syntipukkien etsiminen tuntuu jotenkin turhalta.
Viidennes suomalaisista eli suoraan idänkaupan varassa, ja välillisesti vieläkin suurempi osa. Kun naapuri upposi, sen mukana meni suuri osa suomalaisia. Suomi-laivan päällystö pelastautui ensimmäisenä, ja syvyyksiin menivät ne kaikkein heikoimmat.
Mitkään talouspoliittiset temput eivät olisi silloin pelastaneet.
Minusta nyt pitäisi jälkiviisauden ohella harjoittaa laajasti ennakkoluuloisuutta, koska ilmeisesti Itä- ja Pohjois-Suomea ollaan nyt sulkemassa aivan tossisaan.
Terveellä ja organisoidulla vainoharhaisuudella ja ennakkoluuloisuudella, mikä perustuu jälkiviisaaseen perimätietoon samojen viiteryhmien aikaansaannoksista 20 vuotta sitten, voidaan laatia harhanäky eli visio, mikä voisi olla tämän ajan kauhutapahtumakulku.
Ihmisellä on yleinen taipumus syyllistyä narratiiviseen harhaan: keksiä asioille uskottava selitys jälkikäteen. Mieluummin löytää vielä syylliset, jos joku asia on mennyt pieleen. Se ei kuitenkaan auta meitä yhtään varautumaan tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Seuraavassa käsittelen pintapuolisesti eräitä 80 –luvun rahamaailman ilmiöitä, joiden toivon yhdestä näkökulmasta valaisevan ongelmien taustaa. Koska olin tehnyt pro gradu –tutkielmani professori Jouko J. Pauniolle juuri pankkimaailmasta, koetin tarkastella 80 luvun alusta asti pankkimaailman ilmiöitä omaksumaani viitekehystä vasten. Aiheenani oli ollut Allokaation ongelmasta suomalaisilla pankkiluottomarkkinoilla.
Varsin pian huomasin suhtautuvani kriittisesti mm. voimakkaaseen markkinaosuustaisteluun, joka tapahtui luottojen laadusta tinkimällä. Minusta tuli eräänlainen häirikkö talon sisällä koko vuosikymmeneksi tietyissä asioissa. Olin siis jossain määrin toisinajattelija. Siksi kannanottoni ei ole pelkästään narratiivinen selitys, vaan perustuu eräisiin jo 80 –luvulla tekemiini havaintoihin.
Luotonmyönnössä keskeistä on luottokelpoisuus. Siihen kuuluvat erityisesti takaisinmaksuehdot, koron määräytyminen, takaisinmaksun turvaavan vakuuden ottaminen tai ottamatta jättäminen ja takaisinmaksukyvyn arvioiminen. Jos luottokelpoisuusvaatimuksia pidetään tiukkana, luottoekspansio etenee normaaliin todennäköisesti ”luonnolliseen” tahtiin. Jos lisäksi rahoitustilinpidon termein ilmaistuna budjettirajoitus on selkeä, on vaikea kuvitella suuren kuplan mahdollisuutta.
Näin oli ennen elokuuta 1986, jolloin rahamarkkinat niin sanotusti vapautettiin. Siihen asti luotonanto oli pääasiassa ottolainauksen ja keskuspankkivelan varassa. Suomen pankki saattoi vaikuttaa pankkien luotonantoon keskuspankkivelan ehtojen kautta. Kiintiön ylityksestä saatettiin periä parhaimmillaan jopa 40 %:n päiväluottokorkoa. Muistan aikoja, jolloin päivän päätteeksi laskettiin seuraavan päivän uusien lainojen myöntämisen raamit: päivän aikana sisään tulleet lyhennykset ja jokin osuus määräaikaistalletusten kasvusta. Budjettirajoitus pysyi taatusti kirkkaana mielessä. Pankkien suuri sivukonttorienkin määrä pääasiassa johtui siitä, että kaikki voimat oli valjastettu talletushankintaan.
Ongelmaluotot yrityssaneerauskeinonakin oli helppo hoitaa: pantiin korko nollaksi. Se ei ollut tuloksenkannalta ”oikea” kustannus, koska Suomen Pankki sääteli ns. keskikorkokattoa. Sitä ei saanut ylittää. Nollakorkoisten kohdalla menetys voitiin paikata perimällä muista lainoista vähän enemmän eli muuttamalla korkoporrastusta.
Kaikki muuttui kerralla elokuussa 1986, jolloin rahamarkkinat vapautettiin.
Luotonannon pohja kasvoi suunnattomalla tavalla pääomamarkkinoiden vapauduttua myös ulkomaille. Maksuvalmiuslaskelmat kadottivat kirjaimellisesti merkityksensä. Budjettirajoitus ei ollut enää näköpiirissä, se oli painunut horisontin taakse. Syntyi harha, että ongelma on pelkästään siinä, kuinka paljon asiakkaat ovat valmiit ottamaan uutta lainaa. Samaan aikaan käytiin kovaa taistelua markkinaosuuksista, joiden tärkein mittari oli pankin osuus ottolainauksesta eli yleisön talletuksista.
Tässä käytettiin luottoekspansioilmiötä ilmeisesti tarkoituksellisesti jopa hyväksi: olen omin korvin kuullut erään johtokunnan jäsenen perustelleen tällä vielä voimakkaampaa luottojen myyntiä. Jos haluaa talletusten kasvavan, antolainausta tulee voimakkaasti lisätä. Oli siirrytty luotonsääntelystä aktiivisen markkinoinnin aikaan.
Liikepankkien oli mahdollista myöntää luottoja jopa ilman vakuuksia. Säästöpankit sen sijaan joutuivat lain mukaisesti vaatimaan aina turvaavan vakuuden. Miten sitten oli mahdollista, että suurimmat tappiot syntyivät juuri säästöpankkisektorissa?
Yksi syy oli varmasti se, että luottokelpoisuusvaatimuksista tingittiin. Vakuusarvoja nostettiin varsin reippaasti markkinoiden mukana, jolloin muodollinen vakuusehto tuli täytetyksi. Asunto- ja kiinteistömarkkinoiden hintataso nousi kohisten ja vastaavasti tarkistettiin vakuusarvoja ylöspäin. Todettiin, että hups – täällähän löytyy uuttaa lainaamisen varaa. Kierre jatkui tähän tapaan, ehkä vähän yksinkertaistettuna. Lisäksi olivat suoranaiset huijarit. Eräässäkin tapauksessa kiinteistön arvo nousi kymmenillä miljoonilla yhden päivän aikana, kuten myöhemmin selvisi.
Itselleni kerran esitettiin insinööritoimiston tekemä kiinteistöarvio 65 miljoonaa markkaa. Kauppoihin en lähtenyt. Muutaman vuoden kuluttua jälkiselvittelyissä samainen kiinteistö oli mainittu Helsingin Sanomissa erään toisen pankkiryhmän tilaa käsittelevässä artikkelissa: käypä arvo oli luokkaa kaksi miljoonaa markkaa. Pankille oli tullut asiasta huomattava tappio.
Toinen merkittävä syy oli riskienhallinnan kehittymättömyys yleensä. Sitä ei ehkä nähty tarpeellisena, koska uhkaa ei kyetty kuvittelemaan. Suuri romahdus olikin sitten 1990 –luvun alulla ilmiönä ”Musta Joutsen”. Jälkikäteen ollessani mukana säästöpankkien käytännön selvittelyissä saatoin tämän todeta.
Työskentelin itse SYP:ssä. Siellä riskienhallintaa kehitettiin hyvissä ajoin 1980 –luvulla. Osallistuin ensimmäiselle asiasta järjestetylle kurssille 1987. Esimieheni arvosteli päätöstäni osallistua sille toteamalla, että eihän meillä ole riskejä. Totesin siihen, ettei sitä koskaan tiedä. Myöhemmin saatoin todeta, että tappiot syntyivät lähinnä yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Yrityksiä meni konkurssiin ja vakuusarvot todella romahtivat omaisuusarvoissa tapahtuneen deflaation seurauksena.
Oman lukunsa ansaitsisi vakuuksien realisointi jo ennestään kapeilla markkinoilla. Jonkinlainen moratorio olisi ollut paikallaan. Mutta eihän markkinavoimien toimintaan voinut puuttua. Vaikka tiedettiin, että markkinahinta ei mitenkään vastannut pahimpaan aikaan esimerkiksi omakotitalon teknistä arvoa. Sopiva vertailukohta löytyi uustuotannosta. Rakennuskustannusindeksi pahimmillaankin laski vain muutamia prosentteja. Toteutettiin valtiovallan siunauksella yksi Suomen historian suurimmista omaisuuden uusjaoista.
Kolmas syy oli, että luottojen takaisinmaksukyvyn arvioiminen oli varsin löysästi sidottu asiakkaan tuloihin tai ei aina olleenkaan. Laman jälkeen tähän tuli selkeä muutos. Luotonmyöntöhetken takaisinmaksukyky selvitetään nykyään aina.
Olisiko kupla jäänyt puhkeamatta, jos asiakkaiden maksukyky ei olisi merkittävästi heikentynyt. Se olisi todennäköisesti ainakin siirtynyt. Lisääntyvä työttömyys romutti kotitalouksien maksukyvyn. Yritykset tuotteittensa ja palveluksiensa ostajia. Tulorahoitus tyrehtyi ja seurauksena oli konkurssi.
Tässä paljastuu eri osapuolten keskinäinen kohtalonyhteys.
Kotitalouksien kulutuskysynnän romahtaminen vaikuttaa suoraan yritysten taloudelliseen tilaan. Tämä puolestaan voi lisätä epävarmuutta työpaikoista ja kierre voi alkaa. Tästä voi löytää yhtymäkohtia myös USA:n kulutuspainotteisen talouden ongelmiin ja epäilyyn pelkkien rahapoliittisten keinojen riittävyydestä.
Sanon vielä varmuuden vuoksi: oman kokemukseni mukaan korkeintaan viisi sadasta oli syyllistynyt merkittävämpään ja tarkoitukselliseen rikolliseen toimintaan. Poliisiylijohtaja Olli Urponenkin taisi puhua eräässä vaiheessa noin 200 merkittävämmästä talousrikollisesta koko maan tasolla. Sattumalta sama määrä kuin kansanedustajia on eduskunnassa.
Mitä 1990 –luvun lama teki suomalaisten yleiselle moraalille, jää nähtäväksi. Kyllä suurin osa onnettomuuden uhreiksikin joutuneista oli ihan tavallisia ja kunniallisia ihmisiä. Siinä se varsinainen tragedia olikin.
Pankkikriisin luotonantoon liittyvät virheet tehtiin pääsääntöisesti 80 -luvun loppupuoliskolla rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen. Kokonaan oma juttunsa oli vahvan markan politiikan aiheuttama korkea korkotaso sekä luottojen ottaminen halvemman koron valuuttalainoina.
Olen juuri hankkinut Seppo Konttisen kirjan. Palaan varmaankin asiaan, kun olen sen lukenut. Olen edellä koettanut rajallisessa tilassa raapaista pintaa. Tyhjentävä selitys kertomani ei tietenkään ole.
.
Nimimerkille "future is here"
Kerrotko minullekin ne teot millä Sauli Niinistö pelasti Suomen ?
tapio o nevalle kysymys: olisiko sittenkin ollut mahdollista ottaa
enemmän velkaa ja sen avulla pitää talouden pyörät pyörimässä?
Ja selvitä vähemmin vaurioin ja konkurssein ja alemmalla työttö-
myysasteella.
Itse olen tätä mieltä.
Toinen juttu: minua on aina ihmetyttänyt tämä suomalaisten
rakkaussuhde miehiin,jotka lupaavat aina vain huonompia aikoja,
kehottavat kiristämään vyötä,väittävät meidän elävän yli varojem-
me. "On ne p-leen kovia jätkiä" ,ajattelee härmäläinen.Niin,tai
ainakin media.Rivikansalaisen aivoituksista ei aina tiedä.Ne on
usein paljon fiksumpia kuin luulisi.
Viinanen ja Niinistö eivät kumpikaan olleet talousasiantuntijoita.
Eiköhän ne todelliset päättäjät löydy valtiovarainministeriöstä,
nääs. Bulvaaniksi tarvitaan sitten aina joku halukas poliitikko.
Ja niitähän riittää. LH,Tampere
Vakaa arvaukseni on, että mikäli kriisiä olisi hoidettu niin kuin Norjassa ja Ruotsissa, olisi selvitty 200 000 vähemmällä työttömällä ja 250 000 000 000 markalla vähemmällä valtionvelalla.
Koska kuitenkin Raimo Sailas koki 1992 otteensa valtiosta kirvonneen, tuli välttämättömäksi tehdä EMU-linjaus, mikä tuplasi vaikeudet.
Viinasella ei ollut mitään muuta sanottavaa kuin että "Ruotsin tie on väärä tie". Kuitenkin ruotsalaiset ovat laskeutuneet puusta suomalaisia aikaisemmin sekä oppineet lukemaan ja kirjoittamaan vieraita kieliä sekä olleet niin Suomessa kuin Virossakin herroina.
Tämä on asia, mitä ei saa kyseenalaistaa, koska kyseenalaistettasiiin keskitetty tulopolitiikka,. SAK:n ekonomistiosasto, valtiosihteeri Raimo Sailas sekä Kokoomuksen ja Keskustan kyky tehdä jotain muuta politiikkaa kuin eurososialidemokraattista.
Keskusta yritti rimpuilla vastaan jopa puoluekokouksessa, mutta Kokoomus kiristi hallituksen kaatamisella ja sillä, että SDP ja Kokoomus hoitaisivat maatalousneuvottelut niin, että maaseutu varmasti kärsisi jopa enemmän kuin Heikki Haaviston aikaansaannoksista.
Toisin sanoen EMU-linja on sosialidemokraattien aikaansaannos, mihin Kokoomus meni mukaan.
Olen lukenut Konttisen kirjan Salainen pankkituki. Se on melko asenteellinen ja sisältää selvästi vääriäkin tulkintoja. Kirjalla haetaan ennestään tunnettuihin asioihin uutta julkisuusarvoa. Siis vanhan lämmitystä.
Hyvä dekkari, jossa tietyllä faktapohjalla on koottu repäisevä juoni. Vähän niinkuin Brownin Da Vinci -koodissa (faktapohjana esim. Nag Hammadin kääröt). Monet kuvaukset sisäpiiritapahtumista ovat selvästi fiktiota.
Minusta kannattaisi keskittyä etsimään keskeisiä piirteitä itse pankkien toimintatavoissa. Jonkinlainen salaliittoteoria ei sitä tee, jossa pahat juonittelijat juonittelevat kaiken yksityisen ihmisen päänmenoksi. Asia ei ole niin yksinkertainen.
Samaan tapaan tulisi tutkia esimerkiksi tällä hetkellä Yhdysvaltojen subprime -kriisin synnyn yleisiä syitä. Niitä ei voi palauttaa yksittäisiin päätöksentekijöihin.
Kysymys kuuluu: mitkä ovat olleet ne virheelliset ajatusmallit, jotka ovat johtaneet tekemään vääriä päätöksiä. Siitä voisi paremminkin löytyä visiossa tulevaisuutta ajatellen.
Kaikkia asioita en itse tiedä, vaan olen toisen käden tiedon varassa kuten Konttinenkin. Varsinkin mitä tulee esimerkiksi pankkijärjestelyyn 1991 SYP - Unitas. Käytännön tasolla minulla on suoraa tietoa toimintatavoista, ohjeista jne hyvinkin paljon. Konttisen kuvaus ei vastaa kaikilta osin omaa kokemaani.
Arsenalin osalta voisi kirjoittaa oman lukunsa. Viimeistä sanaa näytteli valtiovalta. Tiedän monia tapauksia, joissa omassa pankissa ilman muuta hyväksyttävää velkajärjestelyä ei saanut millään läpi Arsenalissa tai seuraajissaan. Mielestäni oli onni velallisille, ettei koko pankkilaitos joutunut suoraan valtion määräysvaltaan.
Edelleen mielestäni oli siivottomuuden huippu, että valtio myi ulosotossa varattomaksi todettujen velat yksityiselle perintäyhtiölle, Aktiv Hansalle, jonka tarkoituksena oli tuottaa omistajilleen (kaksi suurta kansainvälistä sijoittajaa) voittoa. Tästä vaiheesta Konttisen kuvaus pitää paikkansa. Perustiedot kaupasta olivat aikanaan luettavissa mm Arsenalin omilta nettisivuilta.
Pankkikriisistä luotettavamman kuvan mielestäni tarjoaa edelleen Reijo K Kulhan Kuilun partaalla (Otava 2000).
Nyt jälkikäteen emme varmuudella tiedä, mikä olisi ollut vaihtoehtoisten valintojen tulos. Mutta en myöskään usko, että valittu polittiikka oli ainoa mahdollinen.
Suomeen tosin mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Johtuuko se Suomen pienestä koosta vai ajattelun köyhyydestä, tiedä häntä. Veikkaan kuitenkin jälkimmäistä.
Pankkikriisin siemenet oli kylvetty jo 80 -luvun jälkimmäisellä puoliskolla, eikä sille asialle ollut mitään tehtävissä enää 90 -luvun alussa.
Sen sijaan vahvan markan politiikan sinnikäs jatkaminen saattoi olla kohtalokasta. Devalvaatio ja kellutus tuli auttamatta myöhässä. Tästä politiikasta osittain seurasi luottokannan suurempi painottuminen valuuttaluoton puolelle, johtuen mm korkoerosta.
Naureskeliumme lounaspöydässä vahvan markan politiikalle: siitä ei voida luopua, koska IMF oli uhannut laittaa Kullbergin istumaan kokouksissaan mustien kanssa takariviin, jos Suomi devalvoisi. Osa selitystä voi hyvinkin olla, että korkeimmat päättäjät eivät halunneet menettää kasvojaan. Se on inhimillistä. Kasvot menivät lopulta kuitenkin.
Ensin korkea korkotaso teki tuhonsa, loput hoiti markan devalvoituminen niiden yritysten kohdalla, joilla valuuttalainaa oli.
Pankeissa ei riittävässä määrin terminoitu valuuttaluottoja. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että uskottiin valtiovallan vakuutteluihin ja myös siitä, että vakuusarvojen laskun myötä vakuudet eivät riittäneet kattamaan terminoinnista aiheutuvia kustannuksia. Tässä kohtaa pankeissa tehtiin vääriä arvioita.
Korkea korkotaso, vakuusarvojen lasku sekä työttömyys ja huonot odotukset vaikuttivat sekä investointeihin että kulutukseenkin lamauttavasti. Seurauksena lisää konkursseja, lisää työttömyyttä jne. Katastrofi oli valmis.
Kirjoitin aiemmin toisen kommentin yhteydessä:
Yhdysvalloissa perinteisesti on korostettu finanssipolitiikan merkitystä. Sitä oli Bushin n 150 miljardin veronalennusruiske. Lisäksi Fedin reippaita koronalennuksiakin voi pitää perustellusti keynesiläisen talouspolitiikan lisäkeinona: vaikutus kulutukseen yksityissektorin nettovarallisuuden kasvun kautta kulutustavaroihin verrattuna
- parantamalla odotuksia
- laskemalla korkoa
Tätä kutsutaan Keynesin "onnenpotku -vaikutukseksi" (windfall effect). Kyse on lähinnä siitä, riittävätkö nämä korjaamaan koko talouteen liittyviä rakenteellisia vinoutumia. Samaan aikaan käydään lisäksi tavattoman kallista sotaa velaksi.
En ole ollenkaan vakuuttunut, että sen taloudellista toimintaa elvyttävä vaikutus kohdistuisi kotimaassa riittävän laajalle ja oikealla tavalla. Onko talouspolitiikka keynesiläistä ja missä merkityksessä, on kaikkea muuta kuin selvästi hahmoteltavissa. Esimerkiksi ongelmaan löytää lisävalaistusta kirjasta
Axel Leijonhufvud: On Keynesian Economics and the Economics of Keynes.
http://cepa.newschool.edu/het/profiles/leijon.htm
Pidän täysin mahdollisena, että tapio_o_nevan hahmottelema vaihtoehtoinen kehitys olisi voinut toteutua.
http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Pankkitukipamfletti+el...
Esa Mäkinen Helsingin Sanomissa näkee kirjan lähtölaukauksena Tammen huutomerkki-sarjan elvyttämiselle.
"1990-luvulla lamanjälkeisessä maailmassa pilkahti liberalistinen ajattelu pamfletissa Ultimatun isänmaalle, mutta nuorsuomalainen liike kuihtui koko poliittisen kentän siirtyessä samaan suuntaan."
1990-luvun puolivälissä asiat etenivät EMU- ja NATO-suuntaan niin kuin 1992 oli linjattu Zhirinovskin pelossa. Nuorsuomalaiset vain alkoivat saada töitä, joten puolue jäi Jukka Tarkalle, joka ei sietänyt elitistinä kannatusta, minkä populisti Risto Kuisma olisi voinut hankkia.
"Konttinen haikailee enemmän vanhan kuin uuden perään, mutta tuskin siitä on Suomen suunnaksi. Visioksi tästä pamfletista ei ole, nykyaika on vain viitteenä mukana."
Onko siis Konttinen 1960-luvun Yleisradion tulipunainen vasemmistososialidemokraatti, miltei pälkäneläinen vai 1990-luvun ristoejpenttisläinen uusliberaali, jonka tausta on Jukka Tarkan väitöskirjassa 13. artikla?
"Huutomerkki-sarja sai alkunsa vuonna 1968 julkaistusta Praha 21.8. 1968 -teoksesta, joka käsitteli kriittisesti Neuvostoliiton tekemää Prahan miehitystä ja laajemmin suurvaltapolitiikkaa."
Oliko Tammen huutomerkkisarja niin vaarallista vasemmistolaista hapatusta, että se pani konjakkilasit tärisemään suomalaisille klubeilla? Tammihan oli lähellä SDP:ä niin kuin Kirjaythymä Keskustapuoluetta?
Seuraavaksi Tammen Huutomerkki-sarjassa debatoinee Heidi Hautala, joka ei taatusti ole neuvostoystävällinen eikä YYA-henkinen. Se siis sopisi transatlanttiseen linjaukseen mainiosti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saatana_saapuu_Helsinkiin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heidi_Hautala
Hautalan jälkeen ehdottaisin sarjaan kirjaa "Der Paavo", miten jämäkkä päämäärätietoinen, avoin ja rehellinen pääministeri saa melkein Suomen Irakin sotaan Tuomiojan estämättä Halosen ja Jäätteenmäen avulla. Siitä voisi kirjoittaa jonkinlaisen jääkäri- ja sankaritarinan suomalaisesta jämäkkyydestä.
"Totta on sekin, että presidentti Koivisto ohjasti laman hallintaa enemmän kuin presidentin rooliin kuuluisi."
Itse taas olen ainakin Holkerin ja Ahon puheista ymmärtänyt, että Koivisto olisi keskittynyt lähinnä ulkopolitiikkaan, eikä olisi talouspolitiikassa koskaan yrittänyt ajamalla ajaa minkään päätöksen tekemistä tai tekemättä jättmistä.
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=669&author=65
Sen sijaan Esko Aho ja erityisesti Harri Holkeri olivat melko tavanomaisia. Jokainen ministeriötön pääministeri korostaa omaa "arvovaltaansa" kilvan Tasavallan presidentin kanssa. Se on etu, että edes jompi kumpi luonnenäyttelee johtavansa.
Oikeuspoliittinen seminaari Presidentinlinnassa 6.5.1992 oli käsittämätön
"Valtiojohto on suuressa viisaudessaan päättänyt, että pankkikriisiä ei tarvitse mitenkään tutkia ja selvittää. Olennainen osa pankkikriisin aineistosta on julistettu salaiseksi. Tämä pätee valitettavasti myös Presidentinlinnassa 6.5.1992 järjestettyyn oikeuspoliittiseen seminaariin; asiakirjat on presidentti Tarja Halosen päätöksellä julistettu salaisiksi.
Oikeusvaltion uskottavuuden kannalta avainasia olisi selvittää: Onko mahdollista, että valtion ylin poliittinen valta painosti oikeuslaitosta toimimaan pankkien eduksi asiakkaitaan vastaan?
6.5.1992 järjestettyyn oikeuspoliittiseen seminaariin osallistuneet professorit ovat esittäneet tällaisia kantoja. Pankkikriisiä koskevien oikeuspoliittisten tutkimusten pohjalta on kiistatonta, että pankit voittivat lähes 100-prosenttisesti velkoja koskevat kiistansa ja jopa silloinkin, kun pankin vaatimukset olivat selvästi virheellisiä (Kirkkohallituksen Katakombi ry:n selvitys)."
Koiviston oikeuspoliittisen seminaarin pöytäkirjat ovat edelleen Tarja Halosen päätöksellä salatut, koska niistä ilmenisi vahva epäilys siitä, että korkeimman toimeenpanovallan halltija olisi saattanut yrittää vaikuttaa riippumattomaan tuomiovaltaan siten, ettei velallisilla olisi toisen tai kolmannen asteen tuomioistuimissa minkäänlaista mahdollisuutta saada oikeutta.
Menee vielä puoli vuosisataa tai vuosisata ennen kuin Uutispäivä Demari uutisoi asiasta.
Täh täh. Kyllä tapahtumia syvästi seuranneet ovat selvittäneet, että vahvana presidenttinä Koivisto johti suvereenisti lähes talouspolitiikkaa 1980-luvulla ja 1990-luvulla devalvaatiokatastrofiin asti. Kun kurssi oli johtanut karille, Aho ja kumppanit jatkoivat tästä. Koivisto piti itseään talousnerona.
Sinänsä hallituksen politiikka oli yhtä tuhoisaa, kun pankkeja tuettiin mihin hintaan hyvänsä ja niiden sallittiin tuhota terveitä yrityksiä. Käytännössä tapahtui suuri ryöstö eli puhallus, kun kymmenientuhansien pienyritysten ja lukuisien ihmisten (velallisina ja takaajina) omaisuus napattiin pankeille ja heidän hämärille kumppaneilleen. Lainavakuudet menettivät arvonsa davalvaatiossa ja pankit sanoivat irti lainoja massiivisesti.
Jokainen irtisanottu laina taas merkittiin luottotappioksi ja pankki sai siitä pimeää ja julkista tukea hallitukselta, yhteensä kymmeniä miljardeja. Tällä olisi ostettu kaksi Karjalaa. Vakuudet myytiin pakkohuutokaupoissa pilkkahintaan pankille tai kaverille. Tappiota taas ja pankkituki ei vaarantunut.
Koivisto piti viime töikseen konklaavin, jossa painostettiin kaiketi kokreinta oikeutta suosimaan pankkeja. Ainakin vastedes pankit voittivat pitkään kaikki oikeudenkäyntinsä velallisia vastaan, vaikka mitään syytä tuomita pankin eduksi ei olisi ollut. Ulosottotoiminta valjastettiin velallisten ja takaajien kuppaukseen pankeille ja niille, joille roskalainat myytiin. Kuppaus ja voitolliset oikeudenkäynnit jatkunevat vielä kymmeniä vuosia.
Eivät velalliset useinkaan olleet syyllisiä. Tällainenon yksipuolista. Sitäpaitsi pankkihan syyllinne luottotappioonon, jos se myöntää luottoja miten sattuu. Kriisistä maa on ehkä pahasti vielä elkaa, mutta muuten selvinnyt. Laman uhreja on kuitenkin vielä paljon, vaikka tuhansia itsemurhia on tehty. Lisäksi kansalaisomaisuus on puhallettu pankeille ja kymmnenettuhannet pienyritykset ovat hävinneet.
Koivisto oli tarinan pääkonna tai luuseri. Mitkä lienee salatut motiivit tai harhakuvitelmat olleet?
Kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että presidentti Mauno Koivisto oli varsinainen laman arkkitehti. Koivisto oli oppinut säännöstelutalouden metkut eikä käsittänyt rahamarkkinoiden vapautuksen vaatimia olosuhteiden muutoksia.
Presidenttinä ollessaan Koivisto edelleen johti Suomen Pankin operaatioita suvereenisesti. Vakaa ja vahva markka ajoi Suomen mielettömän kokoiseen velkavetoiseen nousukauteen. Pankit vielä itse riehaantuivat omasta ns kasinopelistään.
Lamaan johti lähinnä isojen yritysten maksuvaikeuksien kumuloituminen pankkien luottotappioiksi. Yksityisillä ihmisillä ja asuntovelallisilla oli vain marginaalinen merkitys lamaan ajautumisessa, mutta myöskin yksityiset ihmiset pistettiin säälimättömästi laman maksumiehiksi. Koko mahtava punapääomakin kaatui konkursseihin laman myötä. KOP oli punapääoman päärahoittaja. KOP kaatui punapääoman konkurssien mukana.
Koiviston on ollut varsinainen mestari omien jälkiensä ja mokiensa peittelemisessä. Ehkäpä tässä vähitellen alkavat asiat selvitä ja Koiviston megaluokan virheet paljastua.
Kenenkään johtavan sosialidemokraatin ei ole vaikea Suomessa peitellä tekosiaan. Jos tekoja olisi ollut tekemässä joku kokoomuslainen (muu kuin Holkeri Koiviston valvonnassa), olisi tietenkin kritiikki likaisten temppujen osastolta armotonta. Tukena olisivat Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja Taloustutkimuksen gallupit - suurella virhemarginaalilla.
Koiviston arvosteleminen presidenttinä olisi merkinnyt hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle asettumista ja siis samanlaista tilaa kuin lainsuojattomilla keskiajalla.
Salaliittoteoria tuskin on oikea selitys edellisen lamamme syntyyn ja syihin. Kehityksen pääpiirteet tulevat ymmärrettäviksi, kun ensin erotellaan kolme tasoa. Ylimmällä tasolla toimineet tekivät ensin vähemmän onnistuneita ja lyhytnäköisiä ratkaisuja silloin, kuun muutokset maailmassa kaatuivat syliin. Niiden perusteella tapahtumat seurasivat meillä toisiaan alemmalla tasolla "kuta useampi kokki, sitä enemmän soppaa periaatteella". Tämä tilanne vaati tietenkin ylimmän tason jatkotoimenpiteitä. Tarpeellisiksi havaittujen korjausten toimeenpano uskottiin sivullistasolle. Tämän kolmannen osapuolen toimijat, jotka muuten sattuivat olemaan naisia, pantiin terminaattoreiksi. Suomen Pankin johdossa ollut sai toimekseen toteuttaa Isoon reduktioon verrattavan jättiläismäisen tulonsiirron. Ja oikeuslaitokselle sysättiin velkajärjestelyn toteuttaminen. Tämän nykyoloissa ainutlaatuiseen velkaorjuutta muistuttavaan ahdinkoon suistamiseen oikeuttavan lain säädötyön valmistelusta huolehtimassa oli etenkin ylimmän tuomioistuimen nykyinen presidentti.
Näistä systä kenellekään suomalaiselle ei pitäisi olla epäselvää, että ylin johto uskoi tekevänsä maallemme vain hyviä palveluksia. Mutta saikin pian havaita, että asiat olivat karkaamasta käsistä täysin hallitsemattomaan luisuun. Seuranneet korjaustoimet olivat erittäin itsevaltaista sanelupolitiikkaa. Samantapaista kun siihen aikaan harjoitettiin totalitaristisissa maissa kansalaisia kohtaan. Siinä sitten iskettiin monien viattomien kimppuun ja todellisten "lamakokkien" annettiin luikkia pimentoon.
Suomeen rakennettiin ulkomaanvelalla jälkiteollista palveluyhteiskuntaa 15 vuotta ennen aikaansa. Tarkoitus oli velan avulla heikentää metsäteollisuusvuorineuvosten ja SYP-KOP-ryhmien otetta talouselämästä sekä lopullisesti siirtää muinaisuuden jäänteet, kuten Keskustapuolue-Suomen Keskusta poliittiseen historiaan.
1987-1989 politiikalla oli siis tietty yhteiskuntapoliittinen strategia. Iskusanana olivat "jälkiteollinen palveluyhteiskunta" ja "hallitturakennemuutos". Hillitön rakennemuutos oli tapahtunut maaseudulla Koiviston hallituksen aikana 1968-1970, mikä päättyi vasemmiston, SDP:n ja Keskustapuolueen vaalitappioon sekä SMP:n suurvoittoon.
hra Virmavirta! Siis lyhyehköjä, usein satiirisia, jopa avoimen vihamielisiä kirjoituksia, pilkallisia runoja. Voltaire, jonka vastaavat tekstit olivat tiellä Ranskan vallankumoukseen, oli tunnettu pamfletisti. Suomessa siis heitä puuttuu. Jos tuota perinnettä olisi seurattu, kun siihen oli tuo blokin pamfletin aihe, Koivisto & Co olisi ehkä hirtetty julkisesti - eikä aivan aihetta.
Yhtä pamflettia voi sanoa "pelkäksi pamfletiksi." Keskustelun avaaminen Suomen tapaisessa seisovan veden lätäkössä todella vaatisi niitä enemmän. Jos tosi keskustelua olisi ollut, niin tuskin täysin sairasta Kekkosta olisi seurannut kansalliseen konkurssiin johtava sosialisti, jonka seuraajajoukko yhä peittää politiikkaa, joka oli petos puolueen periatteita vastaan, ja joka olisi tullut tutkia oikeudessa. Tuotetut istemurhat sen oikeuttavat yhä.
Siinä siis syy kustantajille ja muillekin, hra Virmavirta! Kait se nyt olisi tosi synkkää, jos kaikenlaisten helppoheikkien blokit olisivat ainoa julkinen keskustelu maassa, joka on sensuureiden symbooli jo nyt.
Bloggaaminen on kolumnointia, ei tieteellisten totuuksien esittelyä, vaan pamfletti itsekin. Virmavirta on rauhallinen journalisti joka ymmärtää myös Holkerin sinipunakautta. Ei voida siis olettaa, että ajanjakso, mikä palautti Kokoomuksen hallituspuolueiden kartalle olisi aatepoliittisesti mitenkään väärä, vaikka sen tuloksena Suomi olisi liittynyt täysjäseneksi Neuvostoliittoon talousapua saadakseen (esimerkkinä Skotlannin liitto Englannin kanssa 1700-luvun lopulla talouskriisin seurauksena).
On aivan oikein, että holkerofilia esiintyy nostalgiana ja kriittisenä suhtautumisena epätieteelliseen kritiikkiin.
Suomessa. Yksi varma tekijä tuossa katastrofissa oli haluttomuus julkisesti epäillä neuvostotalouden heikkouksia. Tosiasia oli, että tilastollista ja taloudellista kritiikkiä esittävät henkilöt, myös kun kritiikki oli asiallista ja yleisesti tunnetuista aspekteista, mustattiin ja vaiennettiin Suomessa. Se ei tapahtnut asiapohjalta, vaan oman uran edistämiseksi. Opiskelin aikoinaan noita juttuja kriittisten spesialistien papereista. Ainoa seuraus oli olla CIA salaliitto Suomessa. Hyvää tietoa ei otettu karrriääripelkojen vuoksi, kun sitä tarjosin. Vain mielisairaiden salaliittojen määrät tuplattiin. Ne idiootit, jotka sen tekivät, kelluvat tänään pinnalla korkeina johtajina. Kait koko skandaali tulisi selvittää rikoksena. Se oli sitä, sekä talousrikos että maanpetos.
Paljon on keskusteltu 80 -luvun loppupuolella tehdyistä talouspolitiikan virheistä. Suuri kysymys on maaliskuussa 1989 tehty markan revalvoiminen huolimatta vientiteollisuuden päinvastaisista odotuksista.
Talouspolitiikan ympärillä käydyistä keskusteluista on esitetty "sisäpiiritietoa" valtiot.tri Risto Rankin väitöskirjassa "Haltia vai haltija? Harri Holkerin hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta" Edita 2000. Revalvaatiosta erityisesti s 190-213.
Kirjasta käy ilmi, että asioista keskusteltiin paljonkin. Suorat lainaukset useiden keskeisten henkilöiden kannanoitoista. Eri asia sitten on, mitkä asiat olisi tuon hetken tiedon valossa pitänyt ja voitu tehdä toisin.
Jälkikäteen asioita on helppo arvioida. Se on enemmän tai vähemmän jälkiviisautta. Katsomosta on muutenkin hyvä huudella ja antaa ohjeita kuten jääkiekko-ottelussa.
Joku viisas on sanonut, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on menneisyyden "ennustaminen" oikein: siis keksiä tapahtumille narratiivinen selitys. Konttisen raflaava kirjanen salajuonineen ei tarjoa tietoa lisää oikeasta todellisuudesta.
No jos vientiteollisuus ehdotti devalvaatiota ja jokin toinen taho revalvaatiota, niin eipä tässä tarvittane edes kahvinporoja päätelmän teoksi: hallitus ehkä laskelmoi saavansa revalvaatiopäätöksellä itselleen lisää suopeita kannattajia? Noin siitä huolimatta, että tiesi vientiteollisuuden elämän hieman vaikeutuvan. Teollisuudelle suopeampi päätös olisi ollut yleisesti ottaen parempi, ehkä. Helppo olla jälkiviisas.
Vanha historian opettajani jostain 1960-70 -lukujen taitteesta olisi kyllä ollut asiassa yksiselitteinen: devalvaatio tukee vientiteollisuutta ja edistää työllisyyttä ja siten yleistä yhteiskunnallista kehitystä, joten se on hyvästä.
Menneisyys-narratiivit ovat olleet historian miesten, so. historiaa kirjoittavien tutkijamiesten, heiniä. Heidän eräs opetuksensa on ollut, että vaikeinta narratiivin pusaamisessa on turhan, epäolennaisen, aineksen ohittaminen. Eli tämän päättäminen: mitkä ovat olennaiset tosiseikat johonkin ongelmaan liittyen? Nuo tosiseikat sitten koetetaan kutoa kertomuksella jonkinmoisen tolkulliseksi eli uskottavaksi historialliseksi narratiiviksi. Ja tosi on, se on vaikeaa.
Konttisen pamflettia en tunne. Enkä näe perustetta sen lukemiselle - ainakaan jos Virmavirran lausunto on puoliksikaan tosi.
Pankkikriisin tapahtumat ovat nykytilan taustalla ja kirja auttaa ymmärtämään myös nykyisyyttä.
Virmavirta olisi yleisen hyssyttelyn sijaan voinut lisätä omia tietojaan kokoomuksen sisäisestä päätöksenteosta. Miksi talousmies kuten Ilaskivi ei kelvannut rahaministeriksi, vaikka hänellä olisi ollut myös ulkomainen lainanotto valmiiksi näpeissään ? Insinööri Viinanen Riihimäeltä osasi vain kontata ulkomaisten pankkiirien matoilla, ja tämä sitten hallitsi muuta päätöksentekoa. Omia etuja olisi pystytty valvomaan oikeilla henkilöillä.
KOP:n pankinjohtaja Matti Korhonen oli sekä Holkerin virkamies, kokoomuksen pomoja että pankin mies samanaikaisesti.Kokoomuksen ihanteet saattoivat siinä maallistua.
Samat ihmiset tai heidän suosikkinsa ovat taloudessa mukana yhä, aivan kuin politiikassa ovat mukana ne henkilöt joiden toimintaa ja moraalia Alpo Rusi on kuvannut omassa kirjassaan. Ei 90-luvun menoa pidä hyssytellä. Siinä oli raadollisia motiiveja ja henkilökohtaisen edun tavoittelua.
Voitaneen sanoa, että huonoin mahdollinen vaihtoehto toteutui. Ei ole näytetty, että IMF:n holhous olisi voinut olla vieläkin huonompi vaihtoehto vahingoilla mitattuna.
Virmavirta hyssyttelee , kun ei halua mukanaolleena myöntää kokoomuksen virheitä. Miksi talousmiehet eivät kelvanneet, vaan rahaministeriksi tuli insinööri Viinanen Riihimäeltä ? Joku muu, kuten Ilaskivi olisi osannut ne asiat valmiksi ja menestynyt pelkillä henkilösuhteillaankin paremmin. Jo Mauno Saaren kirjassa on kuvattu Viinasen ryömintää ulkomaisten pankkien matoilla, ja siellä annetut lupaukset hallitsivat sitten muuta päätöksentekoa.
Virmavirta varmaan näki omin silmin senkin, miten KOP:n pankinjohtaja Matti Korhonen sukkuloi Holkerin valtiosihteerinä, kokoomuspuolueen sisäisenä pomona ja pankin miehenä samanaikaisesti. Kouri-kauppojen Fryckman-haaran perustaja valittiin sittemmin myös Suomen Pankkiin.
Ei lamaa saatu hallintaan politiikalla, vaan siitä huolimatta. Suomalaisten omaisuus oli jo tullut luovutetuksi ulkomaalaisille pörssiosakkeita ja pankkien ottamia yrittäjien asuntoja myöten siinä vaiheessa, kun Nokian insinöörit pelastivat maan.
Ei ole todistettu, että IMF:n holhous olisi ollut huonompi vaihtoehto - niin vain on tapana höläyttää. Konttisen ja Rusin kirjat auttavat ymmärtämään, millaisia veijareita vallankäyttäjät ovat olleet, ja tehostamaan valvontaa. Kansalla pitäisi olla keppi aina kourassa kun puhuttelee niitä.
Jarmo Virmavirran mukaan Konttisen yli 200-sivuinen kirja olisi pelkkä pamfletti eli häväistystyskirjoitus. Pikemminkin JV:n kirjoitus on häväistyskirjoitus Konttisesta, kirjastaan ja haudanvakavasta aiheesta. Asiallinen arvostelu se ei ainakaan ole.
JV väittää, että lama saatiin hallintaan. Tässä JV on väärässä kuin monessa muussakin. Lamaa ei saatu hallintaan eikä ole saatu tähän päivään mennessä, koska tuon ajan velka on maksamatta ja lienee 60mrd€ eli noin 12 000€ per jokainen suomalainen.
Professori Heikki Ylkangas on kirjassaan Suomen historian solmukohdat käsitellyt myös “Syvää lamaa”. Hän toteaa, että lama jätti jälkeensä 320 000 velkaista . Ylikangas peräänkuuluttaa ns totuuskomissioita korvaamaan laman uhreille vahinkonsa ja kärsimyksensä. Ylikangas vertaa tilannetta sotiemme uhreihin. Laman väitetyssä hallinnassa tuhottiin pysyvästi laillisuusjärjestelmämme tekemällä päätöksiä lakien vastaisesti. Laman uhrit ovat edelleen keskuudessamme oikeutta vailla. Olemme rakentaneet yhteiskuntamme hiekalle. Seuraavan laman iskiessä yhteiskuntamme sietokyky on erittäin huono. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan seminaarissa syksyllä 2006 KHO:n presidentti Hallberg toi esille huolestumisensa siitä, että investoinnit katoavat Suomesta, koska laillisuusjärjestelmäämme ei luoteta. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on omassa esitelmäsään todennut, että juristimme eivät osaa EU-oikeutta, ja että sitä ei opeteta yliopistoissa. Kun oikeusjärjestelmä menettää luottamuksen, niin yhteiskunta on henkisessä anarkiassa. Tämä on laman ehkä pahin tuotos. Tästäkin Konttisen kirja kertoo.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somerolla 12.2.2008
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-02-13,1...
Joo.... itsenäisyysaate elää vielä euroaikanakin.
Olen Konttisen kirjan lukenut ja hämmästelen kovasti arvoisan professorin (maisterin papereilla?) kommentteja.
Vaikuttaa aivan selvästi siltä, ettei JV ymmärrä asiasta yhtään mitään, hänen ainoa tehtävänsä on puolustella valtaapitäviä.
Kun perustettiin roska-SYP ja omistajien rahat olivat turvassa Unitaksessa, niin ei edes IIro Viinanen tiennyt mille pankille sitä pankkitukea oikein jaettiin. Jos yksityishenkilö toimisi siten kuin SYP-Unitaksessa toimittiin, niin sitä kutsuttaisiin velallisen epärehellisyydeksi. Onko JV tietoinen tai ollut tietoinen tästä?
Sitten oma lukunsa on se, mikä kävi A-Zoom -ohjlemassa selväksi, että valtio myi pilkkahintaan velat pohjoismaiselle perintäyhtiölle ja salaisen sopimuksen mukaan ei velallisille saanut antaa helpotuksia. Siinä hommassa päämämmärit ovat Suvi Anne Siimes ja Lipposen hallitus.
Miksi pankkitukeen liittyvät paperit ovat edelleenkin salaisia, vaikka noin 100 miljardia markkaa on pantu tähän lystiin?
Eikä se sinivalkoinen KOP.kaan selvinnyt vaikka ensi huijattiin mummoilta sekä Kansallisannilla että Kansallistalkoilla rahaa konkurssikypsään pankkiin.
Mikä arvon kolumnistia oikeastaan tässä pankkitukikirjasta riepoo?
Mikä Virmavirtaa riepoo?
Nettipersoona kirjoittaa ,”Mikä arvon kolumnistia oikeastaan tässä pankkitukikirjasta riepoo?
Jarmo Virmavirta on ollut Turun Sanomien ja Uuden Suomen päätoimittaja aikana, jolloin pankkirikokset, suomalainen joukkotuho tehtiin. Ilmeisimmin myös hän muun valtamedian ohella on peitellyt ja salannut rikollista menettelyä kuten nyt uudensuomen blokissaan, joka rikollinen menettely on nyt tullut julki.
Velkakirjojen myyntiin Aktiv Hansalle jne sisältyy myös valtiopetos, koska salaisen sopimuksen mukaan ministerit/kansanedustajat ja virkamiehet suostuivat siihen, että eduskunta ei tee velallisen asemaa helpottavia lakeja ennen vuoden 2008 loppua. He siis sitoivat eduskunnan kädet laittomalla sopimuksella. Asiasta on lisää sivulla www.promerit.net
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somerolla 18.2.2008
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 44 kommenttia