Historia opettaa
Alkavalla viikolla matkaan Saarenmaalle, jossa Turun yliopistosäätiö ja Kuressaaren kaupunki ovat järjestäneet oopperapäivien aikaan Itämeren historiapäivän. Idea on sama kuin SuomiAreenalla Porissa. Kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Saarenmaa on suomalaisille hiukan tarunhohtoinen paikka, joka vetoaa tunteisiin. Lennart Meri kirjoitti kirjassaan Hopeanvalkea Saarenmaasta Ultima Thulena. Edelleen sieltä ei ole vaikea löytää paikkoja, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Pääkaupunki Kuressaare on toki vilkas kylpyläkaupunki, joka kylläkin elää paljolti suomalaisista.
Ensimmäisen kerran kävin Saarenmaalla kaksikymmentä vuotta sitten. Purjehdimme sinne raumalaisen Martti Saarelan veneellä. Perillä osoittautui, että veneemme oli ensimmäinen ulkomaalainen yksityisvene 50 vuoteen Saarenmaalla. Saaren hallitus oli teettänyt mitalit "esimesele Soome kaatrile Saaremaal".
Jo silloin, vuonna 1989, saarelaiset suunnittelivat tulevaisuutta, joka olisi erilaista kuin elämä Neuvostoliiton alaisuudessa. Monet virolaiset olivat jo vakuuttuneet siitä, että Neuvostoliitto on tiensä päässä ja Viron on syytä valmistautua itsenäisyyteen. Suomessa sitä ei käsitetty - ja jos käsitettiin ei uskottu. Rahva Häälin varapäätoimittaja Siim Kallas oli jo vuotta aiemmin sanonut seminaarissa Turussa, että Neuvostoliitto hajoaa. Kukaan ei oikein käsittänyt, mitä hän sanoi. Eihän se heti tapahtunut, Kallaskin ehti vielä olla Neuvostoliiton parlamentin jäsen ennen kuin hänestä tuli itsenäisen Viron valtiopankin pääjohtaja ja Viron oman rahan, kruunun luoja. Myöhemmin tulivat jäsenyys Natossa ja EU:ssa ja Kallaskin muutti Brysseliin.
Suomalaisen epäluulon symboli oli presidentti Mauno Koivisto. Vielä Viron julistautuessa itsenäiseksi elokuussa 1991 Koivisto epäröi. Eikä hän suinkaan ollut yksin. Tilanteessa oli enemmän epävarmaa kuin varmaa. Mutta Suomessa ei käsitetty, missä tilassa Neuvostoliitto oli. Toiseksi ei uskottu siihen, että virolaiset uskaltaisivat itsenäistyä. Ei se suuri ihme ollut, Virohan aloitti Neuvostoliiton hajoamisprosessin. Viron johdossa oli nuoria rohkeita miehiä ja toisaalta Boris Jeltsin katsoi omista lähtökohdistaan oikeaksi antaa Viron mennä.
Koivisto ei oikein luottanut Jeltsiniin, hän oli Gorbatshovin miehiä. Mutta virolaiset tiesivät systeemin sisällä olevina, että Gorbatshov on idealisti vailla käytännön näkemystä ja poliittista voimaa. Onneksi Esko Aho ja Iiro Viinanen ymmärsivät, mitä kello oli lyönyt.
Virolaiset valitsivat toisenlaisen talousajattelun kuin Suomi. Tulokset näkyvät esimerkiksi Saarenmaan pääkaupungissa Kuressaaressa. 20 vuotta sitten siellä oli yksi hotelli, linnan vieressä olevassa kauniissa puutalossa. Tämä Lossi hotelli toimii edelleen, mutta se on pittoreski muisto. Turistivirrat käyttävät neljää suurta kylpylää. 20 vuotta sitten oli kaupungissa pari kehnoa kapakkaa, nyt on varaa valita. On myös golf-kenttä ja pari vierasvenesatamaa. Kehitys on ollut huikea.
Liberalistinen talouspolitiikka, jonka malli haettiin Pinochetin Chilestä, toi ulkomaisia sijoittajia, yrittäjiä ja ulkomaista rahaa. Nousu olisi ollut varmasti hitaampaa, jos Viro olisi ottanut taloudelleen mallin Suomesta.
Nyt on kuitenkin aika kysyä, onko liberalistinen talouspolitiikka tullut tiensä päähän. Se kyllä toimii: budjetteja voidaan leikata, palkkoja alentaa ja ihmisiä irtisanoa, kun talous niin vaatii. Mutta niilläkään keinoilla ei velkaantuneeseen maahan saada kaivattuja sijoituksia. Sijoittajat ovat jo löytäneet uusia kohteita. Viron oma talous on äärimmäisen ohut, mitään Nokioita ei ole syntynyt. Täytyy ottaa uusia alku.
Lama heijastuu jo Viron politiikkaan. Syksyn paikallisvaaleissa Keskusta kerää ennusteiden mukaan voiton ja nousee mm. Tallinnassa yksin enemmistöksi. Sosialidemokraatit saivat keväällä Ansipin hallituksesta tarpeekseen. Hallitus on nyt vähemmistöhallitus, kun kansanliitto ei kelvannut korvaamaan demareita. Politiikka on epävakaalla pohjalla, joka vaikeassa taloustilanteessa on huono juttu. Luulenpa, että kunnallisvaalien jälkeen aletaan tosissaan pohtia hallituksen vaihdosta.
Arvelen, että Virossa on pakko miettiä tulevaisuus uudelleen. Siinä voisi pohjoismaisella mallilla olla jotakin annettavaa, mutta yhtä tärkeää on pitää kiinni nykyisen järjestelmän joustavuudesta. Keskustelut suomalaisten heimoveljien kanssa voisivat nyt olla antoisia kummallekin osapuolelle. Sitä on jossakin mitassa harjoiteltu, mutta molempien maiden politiikan suunta on liikaa Brysselissä. Toinen asia, josta voisi olla hyötyä myös Euroopalle, olisivat yhteiset pohdinnat Venäjän tulevaisuudesta. Se on edelleen niin Suomelle kuin Virolle enemmän mahdollisuus kuin uhka. Mutta virolaisia voi olla vaikea taivuttaa tässä kohtaa suunnanmuutokseen. Keskusta aseman vahvistuessa sitäkin kuitenkin aletaan tosissaan pohtia.
Venäjän kysymyksessä tulee vastaan myös Itämeri, jonka tulevaisuus on yhteinen. Itämeren alueen tulevaisuuden kannalta Viron ja Suomen panos on tärkeä. Ruotsi on hiukan epävarma, mikä johtuu historiasta ja nykypäivästä. Ruotsin pankit kantavat Baltian taakkaa. Historiallisesti Ruotsi alkoi katselle enemmän länteen suurvalta-asemansa romahdettua 200 vuotta sitten. Historian opetus on kuitenkin aika selvä. Jos Itämeri palvelee Venäjän taloudellisia intressejä ja toimii sen yhteysväylänä länteen, alueen jännitys lievenee. Jos Venäjän talous yritetään pitää pois Itämereltä, alueen jännitys lisääntyy. Tämä asetelma näkyy mitä selvimmin kysymyksessä Itämeren kaasuputkesta.

Kommentoi 137 kommenttia