Kesäviihdettä

Ajatus Paavo Lipposesta Euroopan presidenttinä on saanut paljon julkisuutta ja myötätuntoa muissakin kuin demaripiireissä. Silti ajatus kuuluu lähinnä sarjaan kesäviihde: Kummallista, kuinka herkästi siihen on hurahdettu tavallisesti harkitsevassakin osassa mediaa. Ajatuksessa ei ole paljoa realismia, ja siitä syystä kukaan ei ole häntä varsinaisesti tehtävään ehdottanut. Tuskin ehdottaakaan. Ehdotusten teko on hallitusten asia, eikä niitä ratkaista demarien kotihautomoissa ylimalkaisten vihjausten pohjalta.

Mutta ajankohtainen ajatus tietenkin on. Neuvottelut EU:n johtopaikoista ovat menossa Suomen kesälomakaudesta huolimatta. Peli EU:n johtopaikoista käy korkeilla kierroksilla. Joskus syksyn korvalla hallitukset esittävät virallisesti kandidaattinsa Euroopan komission jäseniksi. Siinä on myös Suomen varsinainen pelipaikka. Siinä pelissä kullakin maalla on vain yksi mandaatti ja yksi ehdokas. Heidi Hautalan ja muutamien muiden feministien ajatus pelata kahdella – mies ja nainen – ehdokkaalla on fuskua pelissä, jota pelataan toisin säännöin.

Paavo Lipponen voisi olla hyväkin ehdokas Euroopan presidentiksi, mutta Sokea Reettakin näkee, että hänen mahdollisuutensa paikkaan ovat teoreettista vähäisemmät ja sitä paitsi jo takanapäin. Pienet maat ovat saaneet Euroopan poliittisesta yläkerrasta jo komission puheenjohtajan paikan. Muistettava on sekin, että Naton pääsihteeri tuli nyt pienestä maasta, Tanskasta. Vaikkei Natolla ole veto-oikeutta presidentin tehtävään, voi perustellusti arvioida niinkin, ettei presidentin paikalle tuleva henkilö ole puolueettomasta/neutraalista/sotilaallisesti liittoutumattomasta maasta. Eikä maasta, joka joutuu todistelemaan vanhoille eurooppalaisille ruokakulttuuriaan kalakukoilla tai arkkitehtuuriaan Petäjäveden puukirkolla.

Suuret maat ovat kiinnostuneita presidentin paikasta sen tähden, että presidentti on tulevaisuudessa Euroopan ja eurooppalaisuuden pääedustaja. Kun hän istuu samaan pöytään Yhdysvaltain, Venäjän tai Kiinan johtomiesten kanssa, on aina kyseessä suuri tapahtuma. Taso on maailman huipputaso, eivät Euroopan suuret siitä luovu. Euroopan ensimmäinen presidentti luo ne nuotit, joilla eurooppalainen orkesteri maailmalla soittaa. Nuotteja ei ole vielä kirjoitettu, vaan ne muotoutuvat ensimmäisen presidentin aikana. Kädenvääntö paikasta käydään varmaan Saksan, Ranskan ja Englannin kesken.

Mutta eikö presidentin paikka ole niin suuri lohi, että sitä kannattaa pyytää, vaikkei saisikaan? Ei, jos tarjolla on muuta, joka saattaa päästä karkuun, jos panostetaan siihen suurimpaan kalaan. Olli Rehnin mahdollisuudet Euroopan ulkoministeriksi arvioidaan nyt kohtuullisiksi ennen muuta siksi, että hän on hoitanut laajentumiskomissaarin tehtäviä hyvin. Suomen hallitus onkin asettanut hänet ehdokkaakseen ja tavoitteena on komission ulkoministerin paikka. Siinä se kala, joka on jonkinlaisella realismilla ja hyvällä onnella tarjolla. Realismia olisi keskittyä siihen, ettei jää käteen pelkkä luu.

Demarit ovat ihastuneet Lipposesta Euroopan presidenttinä varmaankin suurelta osin sen takia, että hänestä voitaisiin odottaa Suomen demarien ja eurooppalaisen sosialidemokratian pelastajaa. Kevään vaalien jälkeen molemmat ovat kriisissä. Euroopan Moosesta Lipposesta tuskin kuitenkaan tule, korkeintaan yritys presidentin paikalle voisi romuttaa Suomen pyrkimyksen saada Olli Rehnistä Euroopan ulkoministeri. Siksi olisi nyt isänmaallista, että Paavo Lipponen itse viheltäisi tämän pelin poikki ja toteaisi sen kesäviihteeksi. Realismin puolesta hän on usein puhunut. Tuskin kukaan muu demari uskaltaa nyt edustaa tai ymmärtää tätä isänmaallisuutta.