Vaalirahat

Pakko on kirjoittaa vaalirahoituksesta. Tahtoi tai ei, se on keskustelun aihe. Median tärkeä - ehkä tärkein - tehtävä on laatia kansallisen keskustelun esityslista.

Toiseksi tiedän tästä asiasta jotakin, nimimerkki itsekin mukana ollut. Parhaiten on mieleen jäänyt yksi kerjuureissu pääkaupunkiseudun yritysjohtajan luona 1970-luvun puolivälissä. Se oli vauras yritys, ei ihan pieni, mutta ei kaikkein suurimpiakaan. Tähtäimessä oli eduskuntavaalit.

Rikos on vanhentunut, nauroimme myöhemmin, vaikka ei mikään rikos ollut. Vaalirahoitus - demokratian rahoittaminen - on laillista, jopa hyödyllistä toimintaa.

Niihin aikoihin keskusteltiin vakuutusyhtiöiden ja pankkien sosialisoinnista. Keskustelun oli virittänyt kai demarien pälkäneläinen liike. Kalevi Sorsa laittoi sille keskustelulle pisteen vasta muutama vuosi myöhemmin.

Yritysjohtaja vastasi rahapyyntööni, että totta kai. Tärkeää on puolustaa perustuslakia. Mutta yksi ongelma on, rahan määrä. Tiedän tarkalleen, mitä minun pitää maksaa kaavamuutoksesta kunnallispolitiikassa, mutta mitä maksaa perustuslaki.

Sain vaalitukea, mutta perustuslain hinta laskettiin kunnallispolitiikan normien mukaan. Olenkin aika hämmästynyt nykyisten tukien euromääristä. Ei se silti ihme ole, parkkimaksukin maksoi ennen markan, nyt euron. Ei saamani tuki kuitenkaan sosialisointia ratkaissut. Eduskuntaan olisi päässyt edellisissä vaaleissa ja seuraavissa, mutta en niissä, joihin tukea hain.

Niin on hyvä kuin käy.

Tämä oli siis johdanto sille, että nyt käytävästä ja vielä varmaan pitkään jatkuvasta keskustelusta kirjaan muutaman huomion. Eivät ne ole yhteenveto, pikemmin välitilinpäätöstä. Keskustelu jatkuu, odottakaahan kun päästään kunnallispolitiikkaan.

1) Nyt käydään keskustelua yhden aika poikkeuksellisen tapauksen pohjalta. Se antaa väärän kuvan. Yleensä vaalitukea myönnetään varoista, Nova Group sen sijaan jakoi rahaa veloista. En muista yhtään aiempaa vaalitukijaa, joka avokätisenä olisi mennyt heti tapahtuneen jälkeen konkurssiin.

2) Siis syylliset ovat pikemmin antajien kuin vastaanottajien puolella. Ihmeen helposti vastaanottajat ovat kuitenkin ottaneet syyllisen viitan harteilleen. Mikä kiire oli kertoa palautuksista ennen kuin niitä oli edes vaadittu?

3) Tietenkin tuen vastaanottajat ovat olleet aika huolettomia, raha-asioissa suuripiirteisiä. Antaisinko heille omien varojeni hoidon? Entä sitten valtion varojen hoidon?

4) Nyt maksuista takaisin päättävät näköjään eri ihmiset kuin ne, jotka ovat tukia vastaan ottaneet. Presidentinvaaleissa tukea saivat puolueet, eduskuntavaaleissa tukiryhmät. Syntymäpäivät ovat vielä asia erikseen. Firmat ne hiukankin kunnolliset synttärit yleensä maksavat. Kenen pussista maksavat takaisin ne, jotka ovat luvanneet takaisin maksaa? Pelipöydässä on ihmisiä, jotka ovat nopeita ottamaan, mutta myös nopeita maksamaan - tai ainakin lupaamaan. Se on poliitikkojen luonnevika, mutta ei mikään synti. Ei kukaan politiikkaan lähde, ellei ole valmis ottamaan muiden murheita niskoilleen. Kuka lähtee politiikkaan, jos joutuu vielä ottamaan niskoilleen toisten velatkin?

5) Suuri kysymys on, kuka nämä katteettomat maksut on rahoittanut. Ei Nova Groupin kassassa rahaa ollut. Oletan, että suuri osa on tullut pankista. Onko pankkien vastuuntunto edelleen samalla tasolla kuin 1980-luvun lopulla, jolloin lainaa työnnettiin vakuuksia katsomatta puoliväkisin kenelle vain? Siitä toiminnasta pankinjohtaja sai bonuksia, joista nyt puhutaan kansainväliselle tasolla. Mikä rikos on pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen, kyseli Bertold Brecht aikanaan. En kuulu hänen ihailijoihinsa, mutta jyvän sokeakin kana joskus löytää.

6) Seuraava kysymys on, minne palautettavat rahat menevät. En ole varmaankaan paljoa väärässä, jos sanon, että asianajajat ovat palkkansa hankkineet, mutta ovatko he sen ansainneet.

7) Sitten mietin, mitä tapahtuu ensi vaaleissa. Kuka lähtee ehdokkaaksi, kuka pääsee läpi? Media tuottaa kyllä seuraaviinkin vaaleihin isämitroja, niitähän riittää iltapäivälehtien lööpeistäkin viikon satona yksi eduskunta täyteen. Iltapäivälehdille myynti korvaa puuttuvat vaali-ilmoitukset, mutta päivälehdet kärsivät puuttuvat vaalimainokset tappiona. Kadulta ostettu kannattaa paremmin kuin pysyvä suhde. Veltto Virtanen alkaa vaikuttaa uskottavalta, kun mediapellet valtaavat politiikan.

8) Pitäisikö oikein kysyä, mitä tämä kertoo tästä päivästä, mediayhteiskunnan arvoista.

9) Ei keskustelu vaalirahoista tähän lopu. Odottakaahan kun päästään kunnallisvaaleihin. Tässä tullaankin jo asian ytimeen. Grynderit tulivat sodanjälkeisinä vuosina politiikan kuvioon siksi, että kaavoituspäätökset kestivät liian kauan. Rahalla voitiin asioita vauhdittaa ja saada tarvitseville asuntoja. Ei se ihan väärin ollut. Mutta vauhditusta tarvitaan edelleen, mikä taas on päätöksentekojärjestelmän vika. Tiedän kyllä, mitä kaavamuutos maksaa, voi edelleen sanoa. Viisaampaa olisi saattaa päätöksentekojärjestelmää ajan tasalle, mutta ei se ole missään päin maailmaa onnistunut. Raha liikkuu politiikan liepeillä. Tuskin sitä mikään laki muuttaa.

10) Journalismin kannalta tässä asiassa on kamalaa se, että huomiovallasta tulee väkisinkin tuomiovaltaa. Siitä voisi päästää vain vanha viisaus, että kohtuus kaikessa. Mutta se ei kuulu tämän päivän journalismin ohjeisiin. Eikä huomisen. Kilpailu ei tasaannu, vaan tihenee, kun printtilehtien levikit alkavat laskea eivätkä nettilehtien tuotot nouse toivotussa suhteessa.

11) Joku voi jo ajatella, että onko sellaisessa demokratiassa, jossa tavoitellaan uunoturhapurojen suosiota, oikeastaan järkeä. Suomi siirtyy valistuneesta itsevaltiudesta kohti parlamentarismia, minkä hintaa tämä vaalirahakohu on.