Pietarin tie

Tänään valtioneuvosto kokoontuu Matti Vanhasen johdolla Turussa. Istunnot Helsingin ulkopuolella ovat harvinaisia, mutta Turussa kokoontumiselle on hyvä peruste. 2.10. tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä kun Suomen ensimmäinen oma hallitus, keisarillinen hallituskonselji aloitti toimintansa juuri Turussa. Sen kunniaksi Turussa on nostettu Aurajoen rantatörmälle pari kiveä jokeen suistuneesta hallituskonseljin talosta ikään kuin Suomen ensimmäisen hallituksen hautamuitomerkiksi.

Merkkivuoden 2009 puitteissa on ollut valtava määrä juhlia. Erityisesti Pohjanmaalla ovat pyssyt paukkuneet parin voitetun taistelun muistoksi. Suurin osa hävittiin, mutta sen voi jo unohtaa. Autonomian ytimeen ei kuitenkaan ole oikein päästy, kun entisiä emämaita Ruotsia ja Venäjää ei ole saatu saman pöydän ääreen.

Hallituskonselji on kuitenkinkin jo itse asiaa. Autonomian ajan merkittävin kehityspiirre oli sittenkin se, että hallituskonseljin - nimi muuttui pian senaatiksi - ympärille muodostui Suomen oman hallinto ja virkamieskunta. Vaikka Suomessa käytettiin keisarin itsevaltaa, sai myös virkamieskunta tietynlaisen autonomian. Taivas oli korkealla ja tsaari kaukana, joten keisarin nimissä tehtiin ihan omia päätöksiä. Suomesta tuli virkamiesvaltio, mikä oli eurooppalainen, saksalainen kehityspiirre. Se tuli meille Ruotsin, ei onneksi Venäjän kautta. Toinen aate, kansanvalta tunkeutui Suomeen vasta myöhemmin.

Toinen yhtä tärkeä asia oli Pietarin tie. Suomalaiset oppivat pian, että vaikuttaakseen oli päästävä todellisen vallan lähelle. Siinä onnistuttiin hyvin, kun Aleksanteri I halusi suomalaisen Suomen - ei ruotsalaista eikä venäläistä. Vasta autonomian ajan lopulla Venäjällä alettiin ajatella yleisemminkin, että he voittivat sodan vuonna 1809, ei Suomi. Pietarista tultiin Suomen kylpylöihin kuin ulkomaille passin kanssa. Kun venäläiset alkoivat tuskailla tullien ja rajamuodollisuuksien kanssa kuten suomalaiset tänään, alkoivat myös sortovuodet.

Pietarin tie vaihtui toisen maailmansodan jälkeen Moskovan tieksi, mutta oppi oli sama fennomaanien oppi: Venäjä, valtio ja suomen kieli. Sitä oppia noudattivat niin Paasikivi kuin Kekkonenkin, vielä Koivistokin. Vasta kun Suomi alkoi raivata tietä Brysseliin, alkoi Moskovan tie nurmettua. Kaikki munat laitettiin yhteen koriin, mikä ei ole viisasta. Nyt tietä on yritetty puleerata mm. käännättämällä venäjäksi Osmo Jussilan kirja Suomen suuriruhtinaskunta. Arvelen, että se on virhe ja kertoo vain siitä, etteivät päätöksentekijät ole kirjaa lukeneet. On vähintäänkin harkitsematonta tyrkyttää Putinille suomalaista tutkimusta, jossa todetaan, että tsaarista kaikki viimeistä kengännauhaa myöten oli kiinni. Parempi olisi korostaa sitä, että sopeuttamispolitiikka tuotti Venäjän ainoan onnistuneen valloituksen. Siitä oli esimerkiksi tänäänkin vaikkapa Baltian maissa.

Venäjä otti Suomen 1809 vähän vastentahtoisesti, mutta niin oli Aleksanteri luvannut Napoleonille. Suomen valloitus johtui siitä, että Ruotsin suurvalta-asema oli mennyt ja samalla Itämeren alueen tasapaino muuttunut. Niiltä, jotka nyt haluavat Natoon, pitää kysyä, onko 2000-luvun alussa tapahtunut samanlainen perustuva muutos. 1990-luvun alussa alettiin uskoa ideologiseen ulkopolitiikkaan, mutta 080808 palautti geopolitiikan takaisin kuvioon. Paasikiven tapaan on jälleen syytä katsoa karttaan.