Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Vanhasen pako
Kun pöly Sauli Niinistöä vastaan suunnatun kapinan ympäriltä on laskeutunut, on aika mennä itse asiaan. Matti Vanhasen luikittua vastuustaan pääministerinä ei hallituksella eikä maalla ole johtajaa. Presidentinkin uskottavuus on rapissut, vaikka Suomen kansa ja maan talous huutavat johtoa ja suuntaa. Suomi ajelehtii ainakin seuraavat puoli vuotta ja sitten alkaa taistelu eduskuntavaaleista.
Ihmettelen, miten vähällä Vanhanen on päässyt jätettyään laivan myrskyävällä merellä. Politiikan sivut ovat jo täynnä Väyrystä, Kiviniemeä, Jäätteenmäkeäkin. Tasa-arvo toteutuu, johtajista on pula. Ehkä joskus jalkaleikkauksen jälkeen selviää, mitä Matti Vanhasen tempun takana oli. Siihen menee kylläkin oletettua enemmän aikaa, jos Vanhanen on julkisen terveydenhoidon leikkausjonossa.
Suomi seisoo paikallaan kun maailma muuttuu. Kukaan ei tiedä, kenen kanssa keskustella, jos haluaa tiedon maan tulevasta politiikasta. Edes Fonecta ei tiedä, mikä on Suomen puhelinnumero.
Hallituksen pitäisi näinä aikoina sopia jäljellä olevan hallituskauden talousohjelma. On kiire, sanoo Niinistö ja joku muukin. Jos keskustan aikataulua odotetaan, ohjelma on valmis vasta syksyllä, jolloin vaalitaistelu jo pyyhkii Attilan tavoin yli poliittisen kentän. Ei sen jälkeen ruoho heti kasva, tulipa keskustan johto sitten takametsistä, kehä kolmosen sisältä tai Brysselistä.
Kepun johtaminen on kovaa hommaa, kun jo kolmas puheenjohtaja lähtee häntä koipien välissä. Ei ole ihme, että Aimo Kairamon tokaisu ”Kepu pettää aina” on jäänyt elämään. Paavo Lipponen yrittää keksiä jotakin vielä mehevämpää purkaessaan kolumneissaan nuoruuden salaista haavettaan poliittisen pakinoitsijan urasta. Tyylilaji sopi vääräleukaiselle pakinoitsijalle, mutta entiseltä pääministeriltä se on huono vitsi.
Jokaisen hallituksen uskottavuuteen kuuluu olettamus, että sama hallituspohja jatkaa vaalien jälkeenkin. Porvarihallitukselle olettamuksella olisi tavallista enemmän merkitystä. Keskustan ja kokoomuksen yhteinen hallitus ei ole vielä kertaakaan selvinnyt yli vaalien toiselle hallituskaudelle. Nyt oli lupa odottaa – mutta sitten tuli se Vanhasen temppu. Hän teki porvarihallitukselle saman kuin Susan Ruususelle. Oharit, ryssän tempun tai miksi sitä sanotaankin, niin taas puhutaan, kuinka demareita tarvitaan hoitamaan porvarillista talouspolitiikkaa. Sinipunalle tehdään tilaa, vaikka porvarihallitus on osoittanut osaavansa paremmin kuin demarit myös sosiaalidemokraattista talouspolitiikkaa.
Mutta olisiko mahdollista palauttaa politiikan toimintakyky odottamatta Kepun kesäkuuta? Kyllä, kaksikin vaihtoehtoa löytyy. Ensiksi olisi mahdollista aikaistaa keskustan puoluekokouksen ajankohtaa kevättalveen, aikaan ennen kylvötöitä. Ei Suomi enää maalaisliiton aikataulun mukaan elä.
Toinen vaihtoehto on hajottaa eduskunta ja järjestää uudet vaalit. Se taitaa olla realistisempi.
Uusien vaalien järjestäminen on perustuslain mukaan presidentin päätösvallassa, mutta edellyttää pääministerin esitystä. Milloin pääministeri voisi esittää uusia vaaleja, ellei nyt? Oikein, ei milloinkaan, mutta ei myöskään nyt. Perustuslain säännös uusien vaalien järjestämisestä onkin tarkoitettu estämään ennenaikaiset eduskuntavaalit. Tämä perustuslain kohta tulisi uudistaa eikä askarrella sen kanssa, johtaako ulkopolitiikkaa presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa vai valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa.

Kommentoi 52 kommenttia