*

Jarmo Virmavirta

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Puoluekokousten aika

Alkukesä on puoluekokousten aikaa. Viheriöivä luonto uudistuu, uutta luvataan, parannusta tehdään. Puoluepuheiden taustalla voi erottaa suvivirren soinnut.

Useimmille ihmisille kuitenkin vakaus olisi parempi kuin muutos. Arkielämässä verotuksen pelisäännöt, päiväkotimaksut tai opintotuet olisi hyvä pitää vakaina, että ihmiset voisivat suunnitella elämäänsä vuotta pidemmällä tähtäyksellä. Kuka lupaisikaan, ettei muuteta yhtään mitään?

Puoluekokoukset ovat kuitenkin puoluekokouksia, herrat haukutaan ja ponnet hyväksytään. Puoluesihteeri kantaa vaalitappiot ja puheenjohtaja korjaa vaalivoitot. Henkilövalinnoissa linja mitataan.

Demarien uusi usko, toivo ja rakkaus on nyt puoluesihteeri Mikael Jungner. Hän kulkee tietä toiseen suuntaan kuin varhainen edeltäjänsä Erkki Raatikainen, joka siirtyi puolueesta Yleisradion johtoon, Jungner päinvastoin. Muuten olemuksissa on samankaltaista radikalismia.

Raatikainen oli puoluesihteerinä "Erkki, edistyksen merkki", joka avasi uusvasemmiston älyköille tietä SDP:n kymmeniin työryhmiin. Rafael Paasion SDP siirtyi "pari piirua" vasemmalle, mutta vain sen pari piirua. Kommunismiin epäluuloisesti suhtautunut Paasio huolehti siitäkin, ettei Suomi mennyt yleismaailmallisessa vasemmistoaallossa liikaa vasemmalle. Pari piirua riitti Paasiolle, sillä hän pohjusti demareille poliittisen hegemonian yli 30 vuodeksi.

Raatikainen jäi radikalismin vangiksi ja sai siksi lähteä Yleisradioon. Siellä hän uudistui "Yleisradion Husakiksi", jonka tehtävä oli normalisoida Eino S. Revon jäljiltä vasemmistoradikaalien valtaan joutunut ohjelmatoiminta. Siinä hän onnistui hyvin ja pelasti Yleisradion.

Raatikaisen seuraaja puoluesihteerinä, Kalevi Sorsa, taas pelasti SDP:n nykyaikaan. Sorsan saavutus oli, että demarit tunnustivat markkinat talouspolitiikan käyttövoimaksi. Jungnerin missio on vielä hakusessa, mutta punamultaa hän ei ainakaan symboloi. Demarit odottavat ainakin ripausta radikalismia, vaikkei menestys Yleisradiossa muuten välttämättä takaa menestystä puolueessa. Tuoreen ammattien arvostustutkimuksen mukaan kansa pohtii kumpaa inhota enemmän, poliitikkoja vai politiikan toimittajia.

Myös Suomen Keskustan tulevassa puoluekokouksessa puoluesihteerin valintaan kohdistuu suurin mielenkiinto sen jälkeen kun Mari Kiviniemi on valittu puheenjohtajaksi. Tarvitaanko siihen Paavo Väyrysen tuki vai onnistuuko valinta ilman sitä, on keskeinen linjakysymys.

Matti Vanhasen johdolla Kepussa on tapahtunut suuri asennemuutos, jonka puoluekokous voi Kiviniemen valinnalla vahvistaa. Melkein 70 prosenttia keskustalaisista valitsee nyt hallituskumppanikseen mieluummin kokoomuksen kuin demarit. Punamullan aika on ohi. Jos Vanhanen ei olisi päättänyt siirtyä käpykaartiin, ei Suomen seuraavasta hallituspohjasta olisi epätietoisuutta, olipa seuraavien eduskuntavaalien tulos melkein mikä hyvänsä. Tiiviimpää yhteistyötä alettaisiin pohjustaa keskustan siirtymisellä Euroopan parlamentissa samaan ryhmään kokoomuksen kanssa, mistä Ville Itälä ja Hannu Takkula ovat puhuneet.

Jarmo Korhonen vai Timo Laaninen mittaa linjaa puoluesihteerin valinnassa. Mahdollisuus ohittaa menneisyyden jakoviivat olisi kuitenkin aivan joku muu valinta. Puheenjohtajakierroksessa kentällä tutuksi tullut Timo Kaunisto symboloisi jo todellista muutosta. Tuskin perussuomalaisia kuolemakseen pelkäävä Kepun kenttä taipuu sellaiseen, vaikka ero vaalitukien rasittamaan menneisyyteen onkin välttämätön. Hämärä menneisyys ulottuu ainakin Arvo Korsimoon asti.

Vastakohtana edellisille asetelmille Kokoomuksen puoluesihteeri lähtee vaalien kynnyksellä kaikessa rauhassa äitiyslomalle. Pakko on kysyä, onko kokoomuksessa unohdettu, että politiikka on sittenkin kamppailulaji, jonka voittajat ratkeavat vasta kalkkiviivoilla. Kovin pitkälle historiaan ei tarvitse mennä havaitakseen, että gallupit ovat galluppeja, mutta vaalit ovat aina vaalit.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Vox Populi (nimimerkki)
Valitsemalla Jungnerin sdp sai YLEn massiivisen julkisuuskoneiston samalla hinnalla. Jo nyt on nähty, että Ylen toimittajat esittävät "Mikkelle" vain kilttejä kysymyksiä, mukana on näön vuoksi yksi "paha" kysymys. Siihenkin Jungner saa vastata laajasti asian kiertäen. Tulemme näkemään sdp:n puoluesihteerin teeveessä varmasti jokaikinen päivä. Ja loppukevennys tulee olemaan sdp:tä ylistävä. Korhoselle tai Laaniselle, aivan sama, tullaan sen sijaan esittämään vain ikäviä ja vihjailevia kysymyksiä. Ja haastattelu tullaan päättämään aina toimittajan yhteenvetoon, jossa keskusta tuomitaan jollain tavalla väärin toimineeksi. Pysykää kanavalla ... ja seuratkaa toimiiko Yle, sananvapauden "puolueeton" uurastaja edelleen näin vai alkaako Yle ottamaan tehtävänsä vakavasti. Vaalitukien uutisoinnissa ei ainakaan ole käytetty tutkivaa journalismia, vain hutkivaa. Ei ole selvitetty esim. sdp:lle kaupunkien läheisyhteisöiltä saamaa tukea. Esim. Tampereen kaupunkikonsernin yhtiöiltä oli pumpattu kymmeniä tuhansia euroja sdp:n vaalikassaan. Sekin uutinen on vaiettu kuoliaaksi. Olisi siihen luuullut tv2:lta edes joku kesätoimittaja joutavan.
tuomokokko (nimimerkki)
Tosiaan. Heil Jungner, noil toisil vaa Laaninen. Ylen johtajan värvääminen pikkurahalla puoluesihteeriksi on Jutta Urpilaisen onnistunein operaatio - tähän mennessä. Mitä jakoa on hiirenharmaalla Timo Laanisella puoluesihteerivertailussa, vaikka hänkin kieltämättä on mediassa työskennellyt? Jarmo Korhonen ja hänen "management from perunakuoppa" -menetelmänsä on jo kokeiltu, sen joutuu myöntämään jopa puoluekokous. Keskustan piiristä joten kuten löytyneet ehdokkaat ovat häpeällisen suppea porukka, mietitään sitten puheenjohtaja- tai puoluesihteerivaalia.
jarmolauros (nimimerkki)
Älkää luopuko Korhosesta. Mistään ei löydy vastaavaa tehokasta varojenkerääjää. Korhosella vieläpä erittäin hyvä etunimi.
makemäki (nimimerkki)
Paavo Lipposen jälkeen Suomessa ei ole ollut yhtään näkyvää oikeistodemaria. Nyt Jungner korjaa tämän puutteen korkojen kera. Jos Jungnerin vaikutusvalta puolueessa kasvaa sitä vauhtia kuin nyt näyttää, hän vie Suomen Natoon vuosikymmenen kuluttua. Ihan sopiva temppu mieheltä, joka aikoinaan kunnostautui Neuvostoliiton rauhanpatsaan tervaajana.
SIMO PERTTULA (nimimerkki)
Sarjassa oli Rihtniemi-Holkeri! Se aloitti kamppailun, jonka tuloksena monet asiat muuttuivat. Kirosanasta "äärioikeisto" on päästy. Perinteiset porvaripuolueet, ovat vakiinnuttaneet asemansa euroopan porvarillisimpana maana jne. Porvarilliselle enemmistölle perustuu tulevatkin hallitukset. Kokoomus ja Keskusta ovat tulevien hallitusten pohja. Hallitusohjelmista riippuvat apupuolueet. Ottopoika systeemi demareista, voisi olla kokeilemisen arvoinen? Tai sitten ei. Katainen-Tujunen kaksikko on vain haamu, alussa mainitsemastani kaksikosta.
tuulakiilamo (nimimerkki)
Tänä päivänä elämme tässä todellisuudessa. Uskon, että useimmat kokoomuslaiset lukevat, katsovat ja kokevat ihan itse. He näkevät maahanmuuton tuomat ongelmat ( joihin ei tartuta), he eivät pidä pakkoruotsista( koska he tajuavat aikamme kielivaatimukset), mutta puolueen vaikeneminen tai suoranainen vastahanka panee miettimään. Henna Virkkunen kannanottoineen pakottaa monetkin luopumaan perinteisestä puolueesta.
Sokarates (nimimerkki)
Kepun sielu on sekoitus uskonnolista kiihkolahkoa ja rikollisjärjestöä. Kok. tarvitsee kepua enään lähinnä apupuolueeksi, ja siksi oikeisthallitus jatkaa, Jyrki-boy menee vakuuttavasti pääministerin pallille. Kepun on pakko olla seuraavassa hallituksessa, koska se päättää keneltä leikataan ja kenen veroja korotetaan. Sen tehtävä on estää omiensa eli maajussien jne osallistuminen lamatalkoisiin. Joten leikkaukset ja veronkorotukset koskevat siis tulevaisuudessa kuluttajia ja palkansaajia, eli omat samaa ryhmää. Palkansaajilla ei ole hyvää tulevaisuutta Suomessa. Talouseliittin verorälssi kuristaa palkansaajat ja tuikiasrumbat jatkuvat.
tapio_o_neva (nimimerkki)
On paljon puoluesihteereitä, joilla ei ole merkitystä ja jotka ovat itse asiassa pelkkiä järjestöpäälliköitä.
Hyeena (nimimerkki)
Jarmo Korhonen taitaa olla moderni Arvo Korsimo vaikkakaan ei taida päästä yhtä pitkälle. Mikael Jugner julistaa aikansa rakkauden sanomaa kunnes toinen osapuoli kyllästyy samoihin jokapäiväisiin jorinoihin. Puoluesihteerin tärkein toimiala näyttää olevan varojenhankinta sekä jäsenistön motivoiminen. Jugnerin kohdalla se voi toimiakin muutaman kuukauden. Demareilla on nyt kolmikärkiohjus: sydämenkuvat, verkkosukkahousut ja SAK. Kepu hakee uutta voimaa heinäladosta perunakuopan sorruttua. Kokoomus on vielä ensisynnyttäjäpuolue, ainakin mitä puoluesihteereihin tulee.
SIMO PERTTULA (nimimerkki)
Se ilmiö, että nykyisin puoluesihteerit ovat tuiki tuntemattomia suurelle yleisölle? Kepun Korhonen on ainoa korkean profiilin p-sihteeri. Olisi suuri menetys, jos kepu luopuisi sylkykupistaan. Häneen nyt kaikki paha ohjataan? Mutta kyllä kansa tietää totuuden Keskustassakin. Tietysti nyt on syttynyt uusi supernova sihteerien taivaalle Jungner!
Sniper (nimimerkki)
Puoluesihteerien roolit vaihtelevat puolueittain. Varsin harvoin puluesihteeri on kuitenkin ollut varsinainen päivänpolitiikan tekijä. Vaaliorganisaatio rakennetaan puoluekoneiston ympärille. Puolusihteerit ovat useimmiten juuri tämän vaalikoneen päällikköjä. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Taru Tujunen olisi onnistunut tehtävässään hyvin. Itse sanoisin, että erinomaisesti. Hän on keskittynyt puoluekoneiston pyörittämiseen eikä ole ryhtynyt paistattelemaan päivänpolitiikan julkisuudessa, saati median juorusivuilla. Jarmo Korhonen (kesk) on kyllä median palstoilla päivittäin, mutta keskustan kannalta ihan väärillä sivuilla ja väärien asioiden merkeissä. Jungnerin ongelmaksi ennustan sen, että hän ei malta pysyä lestissään. Ekstroverttinä hän tunkeutuu kaikille median osastoille rakastaen, uskoen ja toivoen sekä tuulettaen. Urpilaisen verkkosukatkin ovat tässä vauhdissa kalpeata kamaa. Mitä miettii tilanteessa demarien peruskannattaja. Luulen hänen lähinnä häpeävän "puolueensa" uutta imagotykkiä. Entäpä paikallisyhdistysten avainhenkilöt; siis ne, jotka ovat vuosikymmenien raataneet työväenpulueen menestyksen eteen? Jungner sanoi, että kaikki toimintatavat pannaan nyt uusiksi. Kuka ihmeessä ehtii oppia, miten nyt pitää toimia.
tuomokokko (nimimerkki)
Käytit sanaa 'peruskannattaja'. Puolueet joutuvat näinä murroksen aikoina toteamaan, että peruskannattajien varaan voi laskea vain heikohkon vaalimenestyksen. Keskusta tarvitsee muutakin kuin hupenevan maalaisväestön, ja demarit menettävät suhteellista kannatustaan samaa vauhtia kuin perinteinen teollisuus savupiippuineen vähenee. Ykkösketju Urpilainen-Heinäluoma-Jungner on harkittu kokoonpano. Jutta vetoaa (nais)toimihenkilöihin, Eero klassiseen duunariin ja Mikael saattaa moderneilla otteillaan saada jopa kokoomushenkiset tai vihertävät city-älyköt harkitsemaan SDP:n äänestämistä. Demareilla on varaakin menettää muutama teollisuustyöläisten ääni, koska ne ovat tällä menolla tulossa tuplana takaisin opettajilta, sairaanhoitajilta ja ehkä media-alalta. Keskusta ajaa itsensä upoksiin, jos se valitsee johtajistoonsa vanhaa kaartia! Peruskannattajiin kuuluvat vain viljelijät, siis muutama prosentti väestöstä. Mari Kiviniemi pelastaa mitä pelastettavissa on.

Toimituksen poiminnat