Jarmo Virmavirta

Raija Oranen

Menossa on taistelu haaskalla

Kreikka pysyy otsikoissa, vaikka Eurooppa hyväksyy jo "EU:n laajennetun tukivälineen". Kreikkalaiset eivät enää pysy kaduilla, vaan valtaavat ministeriöitä vastalauseena yrityksille tervehdyttää maan taloutta. Maalla onkin perspektiiviä velkasaneerauksiin.

Ensimmäinen tehtiin vuonna 300 ennen Kristuksen syntymää, kun kymmenen kaupunkivaltiota oli sotinut itsensä konkurssiin. Euroopasta on turha etsiä voimaa, joka sellaisen lillerin lallerin parantais.

Mannerheim soti vapaussotaa ainakin kahdesti

28. tammikuuta tulee kuluneeksi 60 vuotta Suomen marsalkka Mannerheimin kuolemasta.

Muistan hyvin, kuinka isäni lähti saattamaan ylipäällikköään viimeiselle matkalle. Siinä oli jotakin kohtalonomaista, lapsikin aisti aikakauden muutoksen. Isäni kuului ikäpolveen, joka Marskin jalanjäljissä rakensi uudelleen Suomen.

Julkaise syötteitä